Hankkeessa pyritään erittelemään julkisen palveluntuotannon osalta sen järjestämisen ja tuottamisen kuluja. Vertailua tullaan tekemään hyvinvointialueiden kesken sekä niiden sisällä erityyppisten palveluiden tuottamistapojen välillä kuin myös julkisen ja yksityisen tuottamisen kustannusten kesken. Tilaisuudessa ei avattu tarkemmin mistä nyt esitetyt tiedossa olevat kustannukset koostuvat. Tilausuudessa todettiin myös, että julkisen ja yksityisen tuottajan yksikkökustannukset eivät ole suoraan vertailukelpoisia, mutta vertailu on kuitenkin tarkoitus mahdollistaa. Jonkinlaisena huolena voidaan siis nyt pitää sitä, että esitetäänkin esimerkiksi keskiarvohintoja, joissa vaihteluväli alueen sisällä tai alueittain voi olla hyvinkin suurta.
Myös yksityissektori on jo pidempään toivonut julkisen palveluntuotannon kulujen läpinäkyväksi tekemistä, jotta esimerkiksi palveluntuotannon kustannusvertailua voidaan tehdä. Palvelusetelien arvon määrittämisessä, erityyppisissä kilpailutuksissa ja ostopalveluissa palvelun tuotannon kustannukset ovat jatkuvasti läsnä.
Kustannustehokkaiden palveluiden tuottaminen edellyttää oikeaa tietoa
Yhteiskunnassa on tällä hetkellä huutava tarve kustannusvertailuille ja kulujen selvittämiselle. On varmasti perusteltua tutkia mistä kansalaisille tuotettava palvelu on milloinkin kustannustehokkainta ja vaikuttavinta hankkia tai tuottaa. Palveluiden ja toiminnan kehittämisessä on välttämätöntä ymmärtää siihen liittyvät kustannukset. Yksikkökustannushanke varmasti vähentää myös vastakkainasettelua, jota julkisen ja yksityisen välille on valitettavasti syntynyt.
Vuoden 2025 aikana on siis odotettavissa paljon uutta tietoa ja sen ohjaava vaikutus heijastunee kaikille, niin tuottajille kuin käyttäjille. Odotamme suoritekohtaisten kustannustietojen sisältävän kaikki suorat ja epäsuorat kustannukset (muuttuvat ja kiinteät), muutoin hanke ei voi saavuttaa tavoitteitaan.
Kyseisen tilaisuuden tallenteen löydät täältä https://video.valtioneuvosto.fi/fi/v/vm-stm-131224
Lisätietoa löytyy myös täältä: https://thl.fi/-/sosiaali-ja-terveyspalveluiden-yksikkokustannukset-tarjoavat-arvokasta-tietoa-hyvinvointialueiden-ja-valtioneuvoston-tiedolla-johtamiseen
Yhteyshenkilöt
Jarmo Mäkelä
AKYn sote-työryhmän puheenjohtaja
jarmo.makela@suomenfysioterapeutit.fi
Timo Saranpää
puheenjohtaja
AKY – Akavalaiset yrittäjät
Puh: 050 523 6005
timo.saranpaa@ekonomit.fi
Tietoja julkaisijasta
AKY – Akavalaiset yrittäjät ry on korkeakoulutettujen yrittäjien edunvalvontajärjestö, johon kuuluu 23 jäsenjärjestöä ja näiden lähes 18 000 pää- ja sivutoimista yrittäjäjäsentä. AKY on Suomen yrittäjien toimialajärjestöjäsen.
_ _
Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 19.12.2024 9.23