Insinööriliitto haastaa työnantajat parantamaan työhyvinvointia

Insinööriliitto on huolissaan työhyvinvoinnin heikkenemisestä. Työelämässä näkyy merkkejä siitä, että etenkin nuoret, alle 35-vuotiaat työntekijät kokevat työkykynsä huonoksi ja työmääränsä lisääntyneen.

6.7.2022

– Monella alalla työntekijän työeläkeotteeseen kirjattu tavoite-eläkeikä uhkaa jäädä kuolleeksi kirjaimeksi. Työnantajaliitot tarvitaan mukaan kehittämään työn ehtoja niin, että jokainen pysyy työelämässä tuottavasti mukana eläkeikään asti, sanoo Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo.

Salon mukaan viimeisillä sopimuskierroksilla työnantajaliitot ovat levitelleet käsiään työhyvinvointia koskevissa kysymyksissä. Työnantajat ovat vältelleet sopimasta mistään aloja koskevista kehitysehdotuksista vetoamalla siihen, että asioista sovittaan parhaiten paikallisesti.

– Jos työyhteisössä tekijöiden hyvinvointi ei ole kunnossa, yrityksen on mahdotonta tehdä tulosta parhaalla mahdollisella tavalla. Jo pelkästään tämä on syy kehittää työhyvinvointia koko alaa koskevissa sopimuksissa, hän jatkaa.

Talvella ja keväällä solmittuihin työehtosopimuksiin ei saatu uusia kirjauksia hyvinvoinnin kehittämisestä työpaikoilla. Insinööriliiton mielestä asian pitää seuraavilla kierroksilla olla tärkeä osa jokaista työehtosopimusta.

Viimeiset työehtosopimukset ovat keskittyneet lähinnä palkankorotuksiin. Vaikka palkka on tärkeä osa sopimuksia, töitä ei tehdä pelkästään rahan takia. Etenkin asiantuntijatyössä työ itsessään on tärkeää ja tuottaa tekijälleen merkitystä elämään, jos sen edellytyksistä on huolehdittu.

– Koko työuran kannalta ratkaisevan tärkeää on työhyvinvointi. Palkkaus kalpenee sen rinnalla, jos uraa ei jaksa tai pysty tekemään loppuun asti. Työuran päättyminen ennen aikojaan on ihmiselle aina kova paikka.

Töissä uupuminen on pahentunut viime vuosina, vaikka koronapandemian vuoksi ilmiö on painunut lisääntyneen etätyön vuoksi pinnan alle. Jäljet näkyvät viiveellä ja pahenevat, ellei mitään tehdä. Töihin ei välttämättä ole saatavissa halukkaita ja yhä useampi joutuu työkyvyttömäksi.

Valtiovalta tiedostaa työhyvinvoinnin tärkeyden, ja hallituksella on kolme hyvinvointiin liittyvää ohjelmaa. Ne uhkaavat jäädä kuitenkin torsoiksi ilman työnantajaosapuolen panosta.

– Haastan työnantajajärjestöt ottamaan suomalaisten jaksamisen ja uupumisen vakavasti. Tehdään hyvinvoinnista ongelman sijaan suomalainen menestystekijä, Salo sanoo.

Työhyvinvointi tarkoittaa useita asioita. Siihen kuuluu terveellinen, turvallinen ja työhön innostava työpaikka sekä työntekijöiden fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi.

– Työhyvinvointi tukee työkykyä, lisää yritysten tuottavuutta ja parantaa työntekijöiden elämänlaatua myös työn ulkopuolella, Salo painottaa.

Lisätietoja:

Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo 040 184 2290