Insinööriliitto IL. Etätyön tekemisestä syytä säätää lailla

Tutkimusten mukaan työuupumus tuntuu olevan suomalaisen työelämän uusi vakio. Insinööriliiton edunvalvontajohtaja Petteri Oksan mielestä etätyöt ovat sekä osa ongelmaa että sen ratkaisua.

4.10.2024

Joustot työelämässä parantavat palautumista ja tuottavuutta, mutta toisaalta niiden sääntelemättömyys aiheuttaa ongelmia.

– Meillä alkaa olla käsissämme työhyvinvoinnin hätätila. Yhdellä iskulla ei ratkaista ongelmia, mutta yksi selkeä alku olisi säädellä etätöiden tekemistä lailla, Oksa sanoo ja viittaa esimerkiksi Työterveyslaitoksen tuoreeseen tutkimukseen, jonka mukaan joka kymmenes uupuu töissä.

Monessa paikassa etänä tehtävästä työstä on tullut työelämän uusi vakio. Työn tekemisen tavat ja muodot ovat etenkin asiantuntijatyössä peruuttamattomasti muuttuneet.

Iso osa työstä tehdään muualla kuin toimistossa. Samaan aikaan kantautuu tietoja, että yrityksissä patistetaan ja käsketään työntekijöitä palaamaan toimistolle. Tämä aiheuttaa törmäyksiä ja ongelmia, eikä ainakaan hyvinvointi kasva.

Oksan mielestä tarvitaan erilaisia korjaavia toimia. Vastuu ei kuulu vain työpaikoille.

– Myös lainsäädäntö eli eduskunta voi ja sen tulisikin tarttua koko kansankuntaa vaivaavaan ongelmaan. Tarvitsemme riittävää ja kunnollista säätelyä, joka normalisoi työn tekemisen monipaikkaisesti ja eri aikoina.

Oksan mukaan muassa etätöiden työturvallisuuden ja työergonomian varmistaminen, työmatkojen alkaminen sekä päättyminen, että työhyvinvointiin liittyvät seikat ja työntekijän vakuutusturva ovat lainsäädännön suhteen tällä hetkellä harmaalla alueella.

– Etä-, läsnä- ja hybridityöstä puhuminen on monessa mielessä vanhanaikaista. Työ on työtä, tehdään sitä missä tahansa. On puhuttava siitä, miten varmistamme työn tekemisen yhdenvertaisesti ja samoilla reunaehdoilla.

– Kun ottaa huomioon, kuinka yleistä etätyön tekeminen Suomessa jo on, sen ympärillä on liikaa epäselvyyttä. Kuinka paljon sitä voi tehdä, miten siitä sovitaan, miten työmatkat etätyöpaikasta alkavat ja päättyvät ja niin edelleen. Sääntelylle on tarvetta – ja sillä on jopa kiire.

Oksan mukaan etätyö on tullut jäädäkseen ja sitä ei pidä kahlita liikaa.

– Se ei kuitenkaan saa johtaa siihen, että etätöiden tekeminen tarkoittaa, että olet koko ajan tavoitettavissa ja etkä voi esimerkiksi rauhassa sairastaa, Oksa sanoo.

 

Yhteyshenkilöt:

edunvalvontajohtaja Petteri Oksa 040 577 0644