– Julkisuus on tarttunut Etelärannan syöttiin hanakasti, ja väärä analyysi on valmis. Pitää muistaa, että teknologiateollisuudessa työskentelevistä henkilöistä vasta yhdellä kolmasosalla on uusi työehtosopimus. Kun näin on, ei meillä voi olla mitään yleistä teollisuuslinjaa, saati vientilinjaa, Salo sanoo.
Hän kyseenalaistaa yleisen linjan tarpeen, vaikka työnantajat pyrkivät kynsin hampain pitämään kiinni palkkakoordinaatiosta.
– Liittokierros on liittokierros. Emme me mitään yleistä linjaa tarvitse, vaan sopimusalakohtaisesti alalle soveltuvat korotukset suhteessa kilpailijamaiden palkkatasoon. Yleisen linjan sijaan tarvitsemme oikeudenmukaisen linjan huomioiden, että Suomessa tuottavuus on vähintään samaa tasoa kuin missä tahansa kilpailijamaassa, Salo sanoo.
Hän muistuttaa Insinööriliiton vuoden 2019 palkkatutkimuksesta, jonka mukaan insinöörikunnan palkat nousivat viime vuonna vähemmän kuin sopimuskorotukset olivat. Myös aiempina vuosina tilanne on ollut vastaavan kaltainen.
– On siis täysin huuhaata kirkkain silmin väittää, että kyllä työnantajat hyvinä aikoina palkitsevat työntekijänsä meriittikorotuksilla. Eivät palkitse, Salo sanoo.
Hänen mukaansa nyt tarvitaan kunnollisia sopimuksia, jotka varmistavat osaajien pysymisen muun muassa viennin kannalta tärkeillä aloilla, kuten teollisuudessa ja suunnittelualalla.
– Sen sijaan, että jauhamme jostain yleisestä linjasta tai kustannuskilpailukykyongelmista, meidän on keskusteltava siitä, miten varmistamme osaajien ja asiantuntijoiden pysymisen yrityksissä, Salo sanoo.
Lisätietoja:
puheenjohtaja Samu Salo, 040 184 2290