Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO: – Neuvottelupöytään on palattava

Työmarkkinajärjestöt ovat keskustelleet pääministeri Petteri Orpon kutsumana mahdollisuudesta käynnistää neuvotellut uudesta työmarkkinamallista.

11.3.2024

Hallituksen ohjelmassaan esittämä vientivetoinen palkkamalli hiertää erityisesti julkista sektoria ja naisvaltaisia aloja, eikä sitä pidä JUKOn mielestä kirjata lakiin.

Julkisen sektorin työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluissa neuvottelujärjestö JUKO edustaa yhtenä pääsopijajärjestönä 35:tä akavalaista liittoa ja niiden 2 00 000:ta jäsentä. Neuvotteluissa sovitaan muun muassa palkankorotuksista.

JUKOn hallituksen puheenjohtaja Katarina Murto pitää tärkeänä, että työmarkkinamallin osalta päästää neuvottelupöytään.

– Meillä on valmius aloittaa neuvottelut työmarkkinamallista, vaikka vain niiden liittojen kanssa, jotka ovat siihen valmiita. Todennäköistä kuitenkin on, että neuvottelut eivät käynnisty ilman kaikkia työmarkkinaosapuolia. Toivottavasti pöytään päästään valtiosihteeri Mika Nykäsen keskustelujen jälkeen, Murto toteaa.

Kesärannan keskusteluun JUKOsta osallistuivat Murto ja va. toiminnanjohtaja Jouni Vattulainen.

– Toimiva palkkamalli huomioi julkisen sektorin ansiokehityksen ja siihen liittyvät liukumat sekä kaikille yhteisen talouden tilannekuvan. Näiden lisäksi on tärkeä kehittää muun muassa sovittelutoimintaa, Vattulainen muistuttaa.

Lisätiedot

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO | hallituksen puheenjohtaja Katarina Murto| 050 568 9188| viestipalvelu X @KatarinaMurto @JUKOry
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO | va. toiminnanjohtaja Jouni Vattulainen | 040 590 9049 | jouni.vattulainen@juko.fi | viestipalvelu X @JUKOry

Edustamme julkisalojen valtakunnallisissa ja paikallisissa virka- ja työehtoneuvotteluissa 35:tä akavalaista ammattiliittoa, joilla on yhteensä 200 000 jäsentä. Sovimme virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis-luterilaisessa kirkossa sekä Avainta-aloilla, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella. Työpaikoilla 3 500 luottamusmiestämme edustaa kaikkien jäsenliittojemme jäseniä.

 

Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 8.3.2024  17.41