Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO: Verohallinnon yt-neuvottelut päättyivät erimielisinä – arvio irtisanottavien määrästä säilyi enintään 200:ssa, suunnitteilla uusia rekrytointeja

Verohallinnon syyskuun alussa aloittamat yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön vähentämiseksi ovat päättyneet erimielisinä.

24.10.2024

Neuvottelujen lopputulemana arvio irtisanottavien määrästä säilyi enintään 200:ssa, joista noin 30:lle tarjotaan työtä toiselta paikkakunnalta.

– On todella huonoa henkilöstöpolitiikkaa irtisanoa työntekijöitä, siirtää työnsä menettävien tehtäviä toisten tehtävien yhteyteen, kun samaan aikaan suunnitteilla on jopa 240 vakituisen ja määräaikaisen työntekijän rekrytointi kevääseen 2025 mennessä perustuen työantajan arvioon henkilöstötarpeen kehityksestä, JUKOn jäsenjärjestön Verovirkailijain liiton puheenjohtaja Tuija Mäkelä painottaa.

– Henkilöstöjärjestöt korostavat, että kouluttamalla ja tehtäväjärjestelyillä irtisanomisuhan alle nyt joutuneet henkilöt olisi voitu sijoittaa uusiin tehtäviin niin, ettei irtisanomistielle olisi tarvinnut lähteä lainkaan, JUKOn Verohallinnon akavalaisten pääluottamusmies Pasi Einola toteaa.

– Aikaa ja mahdollisuuksia olisi ollut, kun huomioidaan lähivuosien merkittävät eläköitymiset, muu poistuma sekä määräaikaisuuksien käytön ja uusien rekrytointien vähentäminen, Einola lisää.

– Tehtävien loppuminen tai vähentyminen johtuu pääosin työnantajan päätöksestä laskea Verohallinnon palvelutasoa, Mäkelä huomauttaa.

Henkilöstön edustajat arvostelevat myös yt-neuvottelujen ajankohtaa. He muistuttavat, että verohallinto on jo tehnyt lukuisia muutoksia toiminnan tehostamiseksi sekä päätöksiä säästöistä, joiden lopulliset vaikutukset eivät ole vielä tiedossa.

– Hallitusohjelman säästövelvoitteet alkavat ensi vuonna ja painottuvat vuoteen 2027. Aikaa talouden sopeuttamiseen olisi ollut kuten myös henkilöstön kouluttamiseen uusiin tehtäviin.

Yt-neuvottelujen piirissä oli noin 900 työntekijää. Verohallinto työllistää vielä toistaiseksi viitisen tuhatta työntekijää. Tavoitteena on tehdä päätökset irtisanomisista ja mahdollisista virkajärjestelyistä tämän vuoden aikana.

Lisätiedot

Verohallinto | JUKO / Verovirkailijain Liiton puheenjohtaja Tuija Mäkelä | 050 68 788 | tuija.makela@verovl.fi
Verohallinto | JUKO / Verohallinnon akavalaiset, pääluottamusmies Pasi Einola | 040 8459383 | pasi.einola@vero.fi

 

JUKO edustaa julkisalojen työmarkkinaneuvotteluissa 35:tä akavalaista ammattiliittoa, joilla on yhteensä 200 000 jäsentä. Sovimme virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis–luterilaisessa kirkossa sekä Avainta-aloilla, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella. Työpaikoilla 3 500 luottamusmiestämme neuvottelee paikallisesti ja edustaa kaikkien JUKOn jäsenliittojen jäseniä.

_ _

Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 24.10.2024 11.54