Opetusalan Ammattijärjestö OAJ: Heljä Misukka vaihtaa OAJ:n koulutusjohtajan tehtävät yrittäjyyteen

Koulutusjohtaja Heljä Misukka siirtyy OAJ:n palveluksesta uudelle uralle ja ryhtyy koulutusalan konsultiksi ja yrittäjäksi. Hän kertoo, että ajatus uudesta suunnasta kypsyi korona-aikana.

8.11.2021

Heljä Misukka kertoo toteuttavansa pitkäaikaisen suuren unelmansa ja ryhtyvänsä yrittäjäksi.

– Minulle on kertynyt yli 30 vuoden ajalta työelämässä ja lukuisissa luottamustehtävissä rautaista kokemusta johtamisesta, vaikuttamisesta ja ratkaisujen etsimisestä yhteiskunnallisiin haasteisiin.

– Kokemukseni erilaisilla avainpaikoilla on lujittanut näkemystäni siitä, että jokaisen lapsen ja nuoren on tärkeää saada laadukasta varhaiskasvatusta ja koulutusta maamme kaikissa kunnissa. Se on sekä yksilön että kansakunnan hyvinvoinnin ja menestyksen tae, Misukka vakuuttaa.

– Työni OAJ:ssa päättyy helmikuussa, mutta vien vastakin samaa sanomaa eteenpäin. Nyt pystyn yhdistämään siihen yrittäjän vapauden ja pääsen samalla oppimaan ja näkemään, mitä yrittäjyys käytännössä tarkoittaa. Olen kokenut työskentelyn OAJ:ssa hyvin merkittävänä, sillä jos opettajilla on hyvät työskentelyolosuhteet, se heijastuu oppijoille laadukkaana opetuksena.

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kiittää Heljä Misukkaa ansiokkaasta työstä jäsenten sekä koulutuksen ja varhaiskasvatuksen hyväksi.

– OAJ:n yhteiskunnallinen painoarvo ja vaikuttavuus on lisääntynyt, ja se on tärkeältä osin Misukan aktiivisen koulutuspoliittisen vaikuttamistyön tulosta. Kiitän häntä koko OAJ:n puolesta ja toivotan lämpimästi onnea uudelle työuralle, Luukkainen toteaa.

Pitkän linjan koulutusvaikuttajana tunnettu Misukka on toiminut OAJ:n koulutusjohtajana vuodesta 2011. Hän on toiminut mm. opetusministeri Sarkomaan ja opetusministeri Virkkusen valtiosihteerinä sekä koulutus- ja sivistyskysymyksiin keskittyneenä kuntapäättäjänä Espoossa. Misukka on tällä hetkellä myös korkeakoulutettujen keskusjärjestön Akavan 1. varapuheenjohtaja.

Videolla Heljä Misukka kertoo uusista uratuulistaan. Katso video täältä.

Yhteyshenkilöt:
Heljä Misukka
Koulutusjohtaja
OAJ
Puh: +358 50 528 6682
helja.misukka@oaj.fi

Olli Luukkainen
Puheenjohtaja
OAJ
Puh: +358 500 652 872
olli.luukkainen@oaj.fi