– On seurattava tarkoin, kuinka oppivelvollisuuden laajennus tehdään. Uudistuksen onnistuminen riippuu sen resursoinnista. Onko oppilaitoksilla rahoitusta siihen, että ne voivat ostaa opettajilta lisää työaikaa vai onko tarkoitus teettää lisätyöt urakkana entisten tehtävien päälle? Jälkimmäinen vaihtoehto ei tule kysymykseen, Luukkainen sanoo.
– Ammatillisen koulutuksen perusrahoitus pitää vakiinnuttaa nykyistä korkeammalle tasolle. Tällöin myös oppivelvollisuusuudistus voidaan toteuttaa laadukkaasti. Ammatillisen koulutuksen suunnitelmallisuus kärsii siitä, että tuntuva osa opettaja- ja ohjausrahoista on vuodesta toiseen määräaikaisia.
Syyskuun budjettiriihessä hallitus osoitti 70 miljoonaa euroa ammatillisten opettajien palkkaamiseen. Vaikka raha opettajien palkkaamiseen oli Luukkaisen mielestä tervetullutta, se muistutti samalla siitä, että perusrahoituksessa on lovi, joka pysyy vuodesta toiseen ja vaatii jatkuvasti paikkaamista.
Luukkainen vaatii opettajille rauhaa keskittyä perustyöhön eli opetukseen ja ohjaukseen ja poikkeusolojen aikana syntyneen oppimisvajeen kiinni kuromiseen.
– Opettajien jaksaminen on todella kovalla koetuksella. Nyt on ensiarvoisen tärkeää huolehtia siitä, että ammatillisen vuosityöajan sopimusta noudatetaan ja kaikki opettajan työ resursoidaan todellisen tarpeen mukaan.
OAJ kannatti oppivelvollisuuden uudistamista, jotta jokainen nuori saavuttaisi vähintään toisen asteen tutkinnon, eikä koulutuspudokkaita enää olisi.
– Uudistus on tärkeä, mutta sitä ei saa toteuttaa opettajien ja esihenkilöiden jaksamisen kustannuksella, Luukkainen tähdentää.
OAJ:n maakuntakierros jatkuu Raahessa ja Rovaniemellä
Olli Luukkainen vierailee tänään Karjaalla ammatillista koulutusta tarjoavassa Axxellissa. OAJ:n ja siihen kuuluvan ruotsinkielisen opettajajärjestön FSL:n vierailu Länsi-Uudellamaalla on osa OAJ on the Road -maakuntakiertuetta, jonka aiheena Karjaalla olivat erityisesti ammatillisten opettajien huolenaiheet.
OAJ:n maakuntakiertue alkoi 9.9. Kuopiosta ja se jatkuu 7.10. Raahessa ja 8.10. Rovaniemellä.
Yhteyshenkilö:
Olli Luukkainen
Puheenjohtaja
OAJ
Puh: +358 500 652 872
olli.luukkainen@oaj.fi