Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia: Tuottoja sosiaalialan korkeakoulutettujen sijoitusvinkeillä – Talentia julkaisi alue- ja kuntavaalitavoitteensa

Päättäjien on tiukassa taloustilanteessa kuunneltava tarkalla korvalla sosiaalialan ammattilaisia, kehottaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.

28.6.2024

– He tietävät, mitkä keinot vähentävät julkisia menoja ja lisäävät työllisyyttä ja turvallisuutta yhteiskunnassa. He myös tietävät, miten kalliiksi väärästä päästä tehdyt leikkaukset tulevat, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.

Sosiaalialan korkeakoulutetut, kuten sosiaalityöntekijät ja sosionomit, työskentelevät hyvinvointivaltion ytimessä: esimerkiksi lastensuojelussa, vammaispalveluissa, varhaiskasvatuksessa, työikäisten sosiaali- ja kuntoutuspalveluissa ja vanhuspalveluissa.

Talentia julkaisi tänään 27.6. SuomiAreenassa Porissa vuoden 2025 alue- ja kuntavaalitavoitteensa. Tarjolla on roppakaupalla tuottavia sijoitusvinkkejä hyvinvointialueille ja kuntiin.

– Suomalainen yhteiskunta on ollut menestystarina. Nyt meitä kuitenkin koetellaan, kun väestö ikääntyy ja sosiaali- ja terveydenhuollon kulut kasvavat. Vaaditaan fiksuja päätöksiä siitä, mihin niukat varat ohjataan, jotta kaikki pysyvät kyydissä ja yhteiskunta säästää, Karsio sanoo.

Ajoissa saatu apu tuo säästöjä

Yksi tärkeä sijoitusvinkki on pitää kiinni sosiaalialan työntekijöistä ja huolehtia siitä, että he voivat tehdä työnsä hyvin. Alan ammattilaisille riittää kysyntää myös muualla, joten hyvinvointialueet voivat helposti jäädä nuolemaan näppejään.

– Ammattitaitoiset ja hyvinvoivat työntekijät ovat vaikuttavien palveluiden takana. Kun palvelut toimivat hyvin, ovat ne myös tehokkaita ja tuottavat säästöjä, Karsio sanoo.

Toiseksi säästöjä saadaan aikaan sillä, että sosiaalipalveluihin sijoitetaan oikea-aikaisesti. Kun ihmiset saavat ajoissa apua, tarve kustannuksiltaan korkeampiin ja raskaampiin palveluihin vähenee.

Sote-uudistuksen alkuperäinen tavoite oli yhteensovittaa sote-palvelut. Hyvinvointialueilta kuuluu kuitenkin viestiä, että asiakaslähtöisyys on unohdettu ja muureja noussut. Ammattilaisten välinen yhteistyö ja tiedonkulku nikottelevat, kustannukset kasvavat.

– Lopetetaan rahan tuhlaaminen ja yhteensovitetaan sote-palvelut. Näin palvelujen saatavuus paranee ja säästöjäkin saadaan, Karsio patistaa.

Varhaiskasvatus kuntoon

Talentia kehottaa kuntia investoimaan varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatus luo pohjaa lapsen oppimiselle sekä tukee perheiden hyvinvointia. Lisäksi varhaiskasvatus vähentää yhteiskunnallisia ongelmia ja edistää taloudellista kehitystä.

–  Pidetään huolta lapsista ja laitetaan varhaiskasvatus kuntoon. Se onnistuu, kun parannetaan alan veto- ja pitovoimaa ja vahvistetaan moniammatillisuutta. Päiväkotien uuden henkilöstöryhmän, varhaiskasvatuksen sosionomien, osaaminen on myös syytä ottaa täydellä teholla käyttöön, Karsio sanoo.

Talentia tarjoaa alue- ja kuntavaaliehdokkaille syksyllä myös argumenttipankin varhaiskasvatuksen ja sosiaalialan kysymyksiin.

>> Tutustu Talentian alue- ja kuntavaalitavoitteisiin

 

Yhteyshenkilöt

Jenni Karsio

Puheenjohtaja

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja

Puh: 044 541 5955

jenni.karsio@talentia.fi

 

Tiedote julkaistu 27.6.2024 10.01