Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia: Varhaiskasvatuksen kaksipäiväinen lakko alkaa huomenna pääkaupunkiseudulla

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian työsopimussuhteiset jäsenet, jotka työskentelevät varhaiskasvatuksessa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa, osallistuvat lakkoon 31.1.–1.2.2024.

30.1.2024

– Vastustamme poliittisella työtaistelulla hallituksen työelämäheikennyksiä. Ne lisäävät epävarmuutta työmarkkinoilla ja vievät tasa-arvokehitystä taaksepäin. Esimerkiksi vientivetoinen työmarkkinamalli tarkoittaa sitä, että naisvaltaiset alat jäävät pysyvästi palkkamonttuun, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.

Vastaisuudessa varhaiskasvatukseen ja sosiaalialalle olisi entistä vaikeampaa saada työntekijöitä, kun palkkakehitys olisi torpattu. Aloilla on jo valmiiksi kova työvoimapula. Palkat ovat matalia työn vaativuuteen ja vaadittuun koulutukseen nähden.

– Haluaisin kuulla, mitkä ovat hallituksen konstit houkutella työntekijöitä jatkossa esimerkiksi varhaiskasvatukseen. Kyseessä on perheille ja koko yhteiskunnalle tärkeä palvelu, jota ei ole varaa sysätä yhä pahempaan kriisin. Harva pystyy tekemään työtä kutsumuksesta tai pyhällä hengellä, Karsio sanoo.

Hän myös muistuttaa, että vientivetoiselle työmarkkinamallille ei ole pystytty laskemaan työllisyys- tai talousvaikutuksia.

Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen on lyhytnäköistä

Myös muissa hallituksen työelämää koskevissa esityksissä on työmarkkinoiden tasa-arvoa koskevia ongelmia. Suunnitteilla on ottaa käyttöön jatkuva 12 kuukauden koeaika, kun määräaikaisuus ei enää edellyttäisi perusteita. Riskinä on, että esimerkiksi määräaikainen työsuhde päätetään työntekijän tullessa raskaaksi.

– Myös aikuiskoulutustuen lakkauttaminen on lyhytnäköinen päätös, joka iskee naisvaltaisiin aloihin. Tukea käytetään erityisesti työvoimapulasta kärsivillä sosiaali- ja terveysaloilla. Vuonna 2021 sosiaali- ja terveysalat edustivat 36 prosenttia aikuiskoulutustuen saajista, Karsio sanoo.

Yhteyshenkilöt

Jenni Karsio
Puheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Puh: 044 541 5955

jenni.karsio@talentia.fi

Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 30.1.2024 7.13