Talentia: Lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on antanut 4.5. kaksi lakkovaroitusta yksityiselle sosiaalipalvelualalle. Tavoitteena on vauhdittaa jumiutuneita työehtosopimusneuvotteluita.

5.5.2023

Jos sopua ei synny aiemmin, yksityistä varhaiskasvatusta koskeva lakko alkaa 23.5. ja päättyy 24.5. Ympärivuorokautisen palveluasumisen kohteita koskeva lakko alkaisi 23.5. ja päättyisi 27.5.

Lisäksi yksityisellä sosiaalipalvelualalla on voimassa ylityö- ja vuoronvaihtokielto 16.5. klo 13 asti.

– Yksityisen sosiaalipalvelualan palkat ovat jääneet jälkeen julkisesta sektorista. Työnantajan esittämillä korotuksilla palkkaero ei pienenisi, vaan päinvastoin entisestään kasvaisi. Samaan aikaan korkea inflaatio syö jo valmiiksi pienituloisten työntekijöiden ostovoimaa. Tätä emme voi hyväksyä, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.

Varhaiskasvatusta koskevaan lakkoon osallistuu Talentian lisäksi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n, Sosiaalipalvelualan allianssi Sallin ja Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin jäseniä. Ympärivuorokautisen palveluasumisen lakkoon osallistuvat työntekijäpuolelta kaikki työehtosopimuksesta neuvottelevat.

Palkkaero ei ole kaventunut lupauksista huolimatta

Yksityinen sosiaalipalveluala oli menossa lakkoon viisi vuotta sitten, mutta lopulta riitaan löytyi ratkaisu ja sopimus syntyi valtakunnansovittelijan johdolla. Sopimusratkaisussa sitouduttiin siihen, että palkkaeroa kurotaan kiinni yksityisen sektorin ja kunta-alan välillä.

– Tilanne kuitenkin jumittaa. Palkkaus on saatava kuntoon, ennen kuin on liian myöhäistä ja työntekijät hakeutuvat muualle. Alalla kärsitään jo nyt vakavasta työvoimapulasta. Luulisi työnantajankin ymmärtävän, että työntekijöitä houkutellaan kunnon palkkauksella ja työehdoilla, Karsio sanoo.

Talentian tavoitteena on korjata sosiaalialan korkeakoulutettujen palkkatasoa useampivuotisella palkkaohjelmalla. Yksityiselle sosiaalipalvelualalle tavoitellaan vähintään samansuuruisia korotuksia kuin hyvinvointialueiden sote-sopimuksessa.

Yksityisen sosiaalipalvelualan sopimuksen piiriin kuuluvat työntekijät työskentelevät muun muassa yksityisissä lastensuojelulaitoksissa ja päiväkodeissa.

– Ammattihenkilöt, kuten sosionomit, sosiaalityöntekijät, kuntoutuksen ohjaajat ja geronomit, tekevät vaativaa asiantuntijatyötä, johon edellytetään korkeakoulutusta. Työstä olisi syytä maksaa sen vaativuutta vastaava palkka, Karsio sanoo.

Lakot toteutuvat näin, jos sopua ei synny aiemmin

Lakko yksityisissä päiväkodeissa alkaa 23.5. klo 00.01 ja päättyy 24.5. klo 23.59. Lakko koskee kaikkia oheisissa varhaiskasvatuksen toimipisteissä tehtävää työtä, joka kuuluu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piiriin.

Verkanappulat Oy
Pilke Päiväkodit Oy
Norlandia Suomi Oy
Touhula Varhaiskasvatus Oy
Sateenkaari koto Oy

Lakko ympärivuorokautisen palveluasumisen kohteissa alkaa 23.5. klo 00.01 ja päättyy 27.5. klo 23.59. Lakko koskee ympärivuorokautisen palveluasumisen (ent. tehostettu palveluasuminen) yksiköitä Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueilla peruspalveluasumista lukuun ottamatta.
Attendo 247 Oy
Attendo Oy
Attendo Villa Stella Oy
Esperi Care Oy
Gerocare Oy
Palvelukoti Sylvianna Oy
Hoivia Oy
Palvelutähti Oy
Hoiva Mehiläinen Oy
Mainiokodit Hoiva Oy
Mehiläinen Hoivapalvelut Oy
Ikipihlaja Sofianhovi Oy
Pihlajalinna Terveys Oy
Mäntänvuoren Terveys Oy
Kolmostien Terveys Oy

Lue tarkemmin lakkokohteista:
talentia.fi/tyotaistelu

Yksityisen sosiaalipalvelualan sopimuksen piiriin kuuluu yli 72 000 työntekijää, jotka työskentelevät muun muassa yksityisissä lastensuojelulaitoksissa tai päiväkodeissa. Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta neuvottelevat työntekijäpuolelta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, Sosiaalipalvelualan allianssi Salli ry, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry. Työnantajaa edustaa Hyvinvointiala HALI ry.

 

Yhteyshenkilö

Jenni Karsio
Puheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Puh: 044 541 5955
jenni.karsio@talentia.fi