Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Maija S. Peltola: Tieteentekijöille työhyvinvointi on muuta kuin keppijumppaa

Tieteentekijöiden liitto haluaa nostaa tieteentekijöiden työhyvinvointiin liittyvät asiat keskiöön kevään työehtosopimusneuvottelukierroksella.

25.11.2019

– Tieteentekijöille työhyvinvointi on paljon muutakin kuin keppijumppaa tai muuta mukavaa tyhy-toimintaa. Meille se on paljon isompi asia, johon vahvasti kytkeytyy työsuhteen varmuus ja ennakoitavuus, totesi puheenjohtaja Maija S. Peltola Tieteentekijöiden liiton syysliittokokouksen avauspuheessa lauantaina Helsingissä. Suurin osa suomalaisesta tutkimustyöstä tehdään määräaikaisissa työsuhteissa. Alle vuoden pituisilla työsopimuksilla ei nosteta Suomen tieteentasoa maailman kärkikastiin.

Tieteentekijöiden liiton edustajat ovat syksyn aikana kiertäneet kentällä tapaamassa tieteentekijöitä ja yliopistojen johtoa. Kaikissa näissä keskusteluissa on otettu esiin yliopistolaisten työhyvinvointiin liittyvät teemat. Kaikki yliopistolaiset, oli kyse hallinnossa, kirjastoissa, opetustehtävissä tai tutkimuksen parissa työskentelevistä, toivovat työnantajalta uusien työntekemisen muotojen tunnistamista, joustoa ja tukea työn haasteisiin.

– Olemme laittaneet tyytyväisyydellä merkille, että monissa yliopistoissa on aitoa pyrkimystä työhyvinvoinnin parantamiseksi. Määräaikaisuuksiin haetaan ratkaisuja ns. puskurimallista ja vakaammasta rahoituksesta projekteille, henkilöstön vaikutusmahdollisuuksia parannetaan, apurahansaajille kehitetään työterveyspalveluita ja matalan kynnyksen tukea tarjotaan koko henkilöstölle.

Henkilöstön työhyvinvoinnin kohentaminen on vahvasti sidoksissa myös opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla valmisteltuun ja laajan poliittisen hyväksynnän saaneeseen Korkeakouluvisioon 2030. ”Hyvinvoivat korkeakouluyhteisöt ovat Suomen voimavara ja kilpailutekijä. Korkeakoulut ovat Suomen parhaita työpaikkoja”, on kirjattu visioon sen kolmantena tahtotilana.

– Vision hienoon tavoitteeseen on vielä matkaa, mutta oikeaan suuntaan voimme yhteisesti vaikuttaa. Tieteentekijöiden hyvinvoinnin ja jaksamisen eteen tulee tehdä töitä joka tasolla.

LISÄTIETOJA:
puheenjohtaja Maija S. Peltola, 0400 645 497
toiminnanjohtaja Johanna Moisio, 0400 874 135

Tieteentekijöiden liitto on akavalainen ammattijärjestö. Se on yliopisto- ja tutkimusyhteisöjen suurin henkilöstöjärjestö. Liitto on perustettu vuonna 1967.

www.tieteentekijoidenliitto.fi
Twitter: @Tieteentek

 

Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika: 23.11.2019 klo 10.00