Tradenomit: Tradenomien palkkakehitys jatkuu positiivisena

Tradenomien positiivinen palkkakehitys jatkuu edelleen. Ansiot kasvoivat tradenomikunnalla keskimäärin 3 prosenttia verrattuna aiempaan vuoteen. Keskipalkka on nyt 3893 euroa kuukaudessa. Tiedot käyvät ilmi Tradenomien vuotuisesta jäsentutkimuksesta.

27.2.2020

– Jäsentemme urakehityksen myötä myös palkkataso paranee, mutta keskeisin ansiotasoa parantava tekijä on edelleen yleiskorotus, sanoo puheenjohtaja Veli-Matti Peltola. – Olen hyvilläni, että neuvottelijamme onnistuvat aina löytämään jäsentemme palkkakehityksen kannalta tähän kriittiseen tekijään ratkaisut, Peltola jatkaa.

Positiivisesta ansiokehityksestä huolimatta sukupuolten välinen palkkaero kasvoi verrattuna edelliseen vuoteen. Miestradenomien keskipalkka on jopa 849 euroa kuukaudessa korkeampi kuin naisten, kun edellisenä vuonna ero oli noin 630 euroa.

– Useamman vuoden ajan palkkaero kaventui ja jopa pysähtyi, mutta nyt otettiin reilusti takapakkia, hämmästelee toiminnanjohtaja Sari Niemi. – Eroa toki selittää osin erilainen sijoittuminen asematasoille, sillä miehiä on naisia useammin vaativissa asiantuntija- ja johdon tehtävissä sekä tulospalkkauksen piirissä.

Palkkaeroja voidaan tasoittaa muun muassa palkka-avoimuudella. Asiantuntijatyötä tekevistä tradenomeista lähes 60 prosenttia on valmis kertomaan palkkansa avoimesti. Palkka-avoimuutta kannattavat ikäryhmittäin eniten alle 26 vuotiaat (82 prosenttia), kun yli 55-vuotiaista palkkansa kollegoilleen kertoisi noin 30 prosenttia.

– Palkka-avoimuus on lääke siihen, että samaa työtä tekevien ansiotaso on yhtäläinen, Niemi huomauttaa. – Kannustamme jäseniämme puhumaan palkoista ja hyödyntämään palvelujamme, joiden avulla urasuunnitteluun ja palkkakehitykseen saa lisää työkaluja.

Työaikalaki uudistui vuoden vaihteessa ja se toi tullessaan täysin uudenlaisen työaikamuodon, joustotyön. Sitä sovelletaan pääasiallisesti asaintuntijatehtäviin ja sen myötä työntekijä voi päättää aiempaa itsenäisemmin työaikansa sijoittelusta ja -paikasta. Lähes 90 prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei heiltä ole tiedusteltu halukkuudesta siirtyä joustotyön piiriin.

– Vaikka jo nyt joustotyöaikaa on mahdollista käyttää, sitä ei ole otettu kovin laajalti käyttöön jäsenkunnassamme. Se kielinee siitä, ettei joustotyöaikaa tunneta vielä kovin hyvin työelämässä, Peltola arvioi. – Joustotyön lisääntyessä jäsentemme kannalta hyvä uutinen on se, että meiltä löytyy asian kärkiosaaminen toimistoltamme.

Tradenomien jäsentutkimus on luettavissa kokonaisuudessaan sivuillamme (https://www.tradenomi.fi/tyoelama-ja-osaaminen/jasentutkimus/). Tutkimus toteutettiin lokakuussa 2019 ja siihen vastasi lähes 2400 tradenomia.

Lisätiedot:
Veli-Matti Peltola, puheenjohtaja
p. 050 477 4847

Sari Niemi, toiminnanjohtaja
p. 050 562 4869