– Opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden edunvalvonta on nyt tärkeämpää kuin koskaan ennen. Opiskelijat kipuilevat muun muassa menetettyjen harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen sekä etäopintojen vuoksi. Huoli valmistumisesta ja toimeentulosta näkyy korkeakouluopiskelijoiden jaksamisessa. Akavan opiskelijoiden on oltava opiskelijoiden tukena vaikeassa tilanteessa, Nyfors sanoo.
– Tulevina vuosina Akavan opiskelijoiden tehtäviä ja toimintaa on selkiytettävä jatkuvuuden ja vaikuttavuuden varmistamiseksi. Tässä työssä haluan olla vahvasti mukana, hän jatkaa.
Tradenomit esittää Akavan opiskelijoiden opiskelijaneuvostoon Anna Penttiä. Pentti opiskelee myös Turun AMK:ssa liiketaloutta ja on vaikuttanut Tradenomiopiskelijoiden toiminnassa vuodesta 2018.
– Haluan olla mukana lisäämässä Akavan opiskelijoiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta opiskelijoiden edunvalvojana sekä tasa-arvon edistäjänä. Neuvoston aktiivisella taustatyöllä voimme saada toiminnasta entistäkin vaikuttavampaa. Toiminnan kehittämiselle on juuri nyt erinomainen tilaisuus, sillä Akavan opiskelijoiden uusi strategia astuu pian voimaan, Pentti toteaa.
Lisätiedot:
Veera Nyfors, puh. 040 511 9370
Anna Pentti, puh. 045 148 5660
Eemeli Rajala, Tradenomiopiskelijoiden toiminnanjohtaja, puh. 040 756 5644
Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 20.10.2020.