Upseeriliitto: Hallitus esittää liian vähän rahaa Puolustusvoimien henkilöstölle

Eduskunta alkaa ensi viikolla käsitellä hallituksen budjettiehdotusta vuodelle 2025. Siinä arvioidaan, että Suomen puolustuskyvyn yhteensovittaminen osaksi Naton yhteistä puolustusta on hyvällä tasolla. Upseeriliitto on eri mieltä Puolustusvoimien henkilöstön osalta.

21.10.2024

Suomen täysjäsenyys puolustusliitto Natossa ja siihen liittyvät valmiusvaatimukset edellyttävät Puolustusvoimien henkilöstön määrän kasvattamista merkittävästi.

– Nato-jäsenyys sekä muut kahden tai useamman valtion väliset ulkomaan tehtävät nostavat vajeen 2030-luvulle tultaessa noin 500 ammattiupseeriin, arvioi Upseeriliiton edunvalvontapäällikkö Mika Ylönen.

Erityisesti Suomen Nato-jäsenyyteen liittyvien uusien tehtävien vuoksi henkilötyövuosimäärä kasvaa ensi vuonna noin 170:lla verrattuna tähän vuoteen.

Eduskunta alkaa ensi viikolla käsitellä hallituksen budjettiehdotusta vuodelle 2025. Siinä arvioidaan, että Suomen puolustuskyvyn yhteensovittaminen osaksi Naton yhteistä puolustusta on hyvällä tasolla. Upseeriliitto on eri mieltä Puolustusvoimien henkilöstön osalta.

– Hallitus valmistelee parhaillaan uutta puolustusselontekoa, jossa linjataan konkreettisesti Puolustusvoimien henkilöstömäärä yli hallituskausien. Näkemyksemme on, että tavoitetilassa vuonna 2035 upseerien määrän on oltava 3600. Vahva toiveemme on, että ammattisotilaiden edustajat otetaan mukaan puolustusselonteon valmisteluvaiheeseen, Ylönen sanoo.

Nato-tehtävien pakollisuus voi johtaa eroon perheestä tai Puolustusvoimien virasta

Naton-komentorakenteen palvelussuhde-ehdoista päästiin sopimukseen alkuvuonna. Siitä kuitenkin uupuvat keskeiset perheen tukemisen elementit, kuten puolison työskentelyoikeudet ulkomailla ja eläkekompensaatio sekä lasten päivähoidosta ja koulunkäynnistä aiheutuvat kustannukset. Heiltä, jotka lähtevä esikuntatehtäviin ilman perhettä, poistettiin virkapaikan ja kodin väliset matkakorvaukset.

– Naton esikunnissa Yhdysvaltain Norfolkissa ja Belgian Monsissa työskenteleville suomalaisille ammattisotilaille maksettavat korvaukset ovat heikommat kuin muissa Pohjoismaissa.

Kaikki eivät pysty lähtemään kolmen vuoden komennukselle. Jos sotilas käsketään komennukselle yksin ilman perhettä, seurauksena on hyvin todennäköisesti perheen hajoaminen ja avioero.

– Niinkin voi käydä, että ammattisotilaat eroavat palveluksesta ja hakeutuvat töihin Puolustusvoimien ulkopuolelle. Suomella ei ole varaa menettää koulutettuja upseereita. Hallituksen onkin niin ensi vuoden budjetissaan kuin tulevassa puolustusselonteossa panostettava henkilöstön riittävyyteen, Upseeriliiton edunvalvontapäällikkö Mika Ylönen painottaa.

Lisätiedot
Edunvalvontapäällikkö Mika Ylönen, Upseeriliitto
ylonen@upseeriliitto.fi, p. 050 3622884

Essi Lindqvist
Upseeriliitto
Puh: +358 40 5651835

lindqvist@upseeriliitto.fi

_  _

Tiedotten alkuperäinen julkaisuaika 18.10.2024 7.00