Ylemmät Toimihenkilöt YTN: Paula Hämäläinen viestintäkoordinaattoriksi

YTN:n uudeksi viestintäkoordinaattoriksi on valittu Paula Hämäläinen ja hän aloittaa työssään toimistollamme 1.6.2020.

8.5.2020

Viestintäkoordinaattori vastaa viestintätyökalujemme ja -kanaviemme ylläpidosta sekä kehittämisestä, monikanavaisesta sisällöntuotannosta, osallistuu viestinnän linjojen suunnitteluun ja toteuttamiseen yhdessä viestintäpäällikön ja -ryhmän kanssa. Lisäksi työnkuvaan sisältyy muita järjestötehtäviä.

Hämäläinen siirtyy tehtäväänsä Suomen Tilintarkastajat ry:stä, jossa hän on työskennellyt viestinnän ja jäsenpalvelun asiantuntijatehtävissä viimeiset neljä vuotta. Monipuolista työkokemusta viestinnän sektorilta on aiemmin kertynyt myös mm. Editalta, Suomen Ekonomeista sekä Finanssi- ja vakuutuskustannus Oy FINVAsta. Hän on koulutukseltaan FM, pääaineenaan suomen kieli.

Lisätiedot:
Katariina Styrman, järjestöpäällikkö
p. 040 610 4490
katariina.styrman@ytn.fi

Ylemmät Toimihenkilöt YTN on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. Vastaamme ylempien toimihenkilöiden sopimustoiminnasta teollisuudessa, palvelualoilla sekä kolmannella sektorilla. Jäseninämme on 20 akavalaista liittoa, joiden kautta edustamme yli 170 000 asiantuntijaa ja esimiestä eri toimialoilla. ytn.fi

Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 7.5.2020.

Yksityisyyden yleiskatsaus
Akava
Toiminnalliset evästeet

Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.

Kävijämittaus ja analytiikka

This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.

Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.