Akava: Palauttava työttömyysturva kannustaa työnhakuun

Akava tuo työttömyysturvakeskusteluun kannustavan vaihtoehdon ja esittää palauttavan työttömyysturvamallin ajatusta käytettäväksi valmistelussa. Sen avulla madallettaisiin kynnystä ottaa työtä vastaan. Hallituksen budjettiriihen päätöksiin kuului, että työttömyysturvaa uudistetaan. Akavan ehdotus palauttavasta työttömyysturvasta on keskustelunavaus työllisyyshaasteeseen vastaamiseksi.

19.9.2019

– Akavan ehdotuksen ydinajatus on, että työttömyyden pitkittyessä osatyöttömyysetuudesta siirretään sivuun. Työllistymisen jälkeen tämä etuuden osa maksetaan henkilölle eli palautetaan. Etuuden maksaminen takaisin toimii kannustimena työllistyä, kertoo ekonomisti Heikki Taulu.

Akavan ehdottama malli ei muuta työttömyysturvan kestoa tai työttömyysturvan rahoituksen kokonaismäärää, vaan se olisi uusi tapa sen hyödyntämiseen. Yksityiskohtia tulee tarkastella jatkovalmistelussa, muun muassa portaiden määrää ja suuruutta sekä suhdetta perusturvaan.

– Työn hakemisen ja vastaanottamisen pitää olla kannattavampaa kuin se on nykyisin. Järjestelmän uudistaminen on välttämätöntä ja palauttavalla mallilla voidaan saada muutosta aikaan, sanoo vt. toiminnanjohtaja Ville-Veikko Rantamaula Tradenomeista.

Työttömyyden pitkittyminen heikentää työn vastaanottamisen mahdollisuuksia erityisesti niissä tilanteissa, joissa työllistyminen edellyttää muuttamista tai pitkän työmatkan kulkemista.

– Työttömyyden kohdatessa on oltava tarjolla riittävästi tukea ja palveluita, jotta paluu työelämään tapahtuisi mahdollisimman nopeasti. Työttömyysturvasta sivuun siirretty osa voi olla avuksi työllistymistilanteessa esimerkiksi asumiseen liittyvien kulujen hoitamisessa. Tämä olisi yksi ratkaisu kohtaanto-ongelmaan, jota esiintyy teknisilläkin aloilla, sanoo toiminnanjohtaja Jari Jokinen Tekniikan akateemiset TEKistä.

 

Ladattavat liitteet

Lataa liite