Akava: Yrittäjyysstrategiasta eväitä työllisyyden lisäämiseksi

Akavan mielestä tuoreessa yrittäjyysstrategiassa on hyvää, että siinä esitetään monia yrittäjyyden edistämiseen ja työllisyysasteen nostamiseen pyrkiviä toimivia, ja työllisyysastetavoite on korkea, 78 prosenttia. Strategiassa tarkastellaan tilannetta kymmenen vuoden perspektiivillä.

3.10.2018

Elinkeinoministeri Lintilän asettamat selvityshenkilöt Jussi Järventaus ja Henrietta Kekäläinen esittävät tänään julkistetussa Suomen ensimmäisessä yrittäjyysstrategiassa lukuisia vuoteen 2028 ulottuvia toimia yrittäjyyden edistämiseksi. Tavoitteena on nostaa työllisyysaste kunnianhimoisesti 78 prosenttiin.

 – Työllisyystavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan monipuolisia toimia, jotka tukevat työllistymistä ja osaavan työvoiman saamista yrityksiin. Kyse on sekä yritysten laadusta että niiden kannattavuudesta ja kasvun tukemisesta, sanoo Akavan asiantuntija Anu Tuovinen.

Monien työura koostuu erilaisista vaiheista, työskentelystä vuoroin palkansaajana, vuoroin itsensätyöllistäjänä ja pää- ja sivutoimisena yrittäjänä. Yrittäjyysstrategiassa tarkastellaan yrityksen kasvua, kansainvälistymistä, työpaikkojen syntyä sekä yrittäjän työhyvinvointia, osaamista ja turvaa työelämässä.  

– Yrittäjyyden kehittymistä on tarkasteltava poikkihallinnollisesti, ei vain kapeasti talouden näkökulmasta. Yritystoiminta kärsii, jos yrittäjän hyvinvoinnissa on puutteita. Jaksaminen tuo tulosta, muistuttaa AKY – Akavalaiset yrittäjät ry:n puheenjohtaja Timo Saranpää.

Yhteiskunnallisen päätöksenteon ja toimien suuntaamisen tueksi tarvitaan järjestelmällistä tietoa ja tutkimusta yrittäjyydestä sekä seurantaa yrittäjyyden kehittymisestä. Tuovisen mielestä konkreettiset ehdotukset esimerkiksi yrittäjän henkilökohtaisen talouden ja hyvinvoinnin mittaristosta sekä yritysten kasvun mittaristosta ovat kannatettavia.

Sosiaaliturvassa merkittävimmät yhdenvertaisuuteen liittyvät haasteet koskevat työttömyysturvaa. Selvityshenkilöt esittävät yrittäjän ja palkansaajan työttömyysturvan työssäoloehtojen yhdistämistä siten, että viikoittaisen työajan seuraamisen sijaan seurataan ainoastaan ansioita ja työskentelyn kestoa.

– Siirtymisiä palkkatyön ja yrittäjyyden välillä on helpotettava edelleen. Työttömyysturvan on seurattava mukana työnteon muodon vaihtuessa, Tuovinen korostaa.

Akava on vaatinut yhdistelmävakuutuksen käyttöönottoa työttömyysturvassa. Ministeriön työryhmä on jo valmistellut esityksen, mutta sen eteneminen toimeenpanoon asti on lykkääntynyt.  

– Yhdistelmävakuuttaminen olisi askel turvallisempaan työelämään, kun yrittäjänä ja palkansaajana tehdyn työn yhtäaikainen vakuuttaminen työttömyyden varalta olisi mahdollista. Tämä esitys on vietävä maaliin, Saranpää vaatii.  

Tutustu selvitykseen: Uudistuva työ ja yrittäjyys – visioista toteutukseen

Lisätietoja
Anu Tuovinen, asiantuntija, Akava, puh. 050 308 6943
Timo Saranpää, puheenjohtaja, AKY – Akavalaiset yrittäjät ry, puh. 050 523 6005