Tuore Akava Works -selvitys: Koulutus, inhimillinen pääoma ja tuottavuuden paraneminen ovat talouskasvun perusta

Tuore Akava Works -selvitys ”Koulutus, inhimillinen pääoma ja talouskasvu” pureutuu työn tuottavuuteen, jolle Suomen taloudellinen hyvinvointi perustuu sekä koulutuksen merkitykseen tuottavuuskasvussa. Työn tuottavuuden kasvu syntyy erityisesti uusien teknologioiden kehittämisestä ja käyttöönotosta. Tutkimus- ja kehityspanostukset ja teknologiavalinnat ratkaisevat kilpailukyvyn kehityksen. Akava Works -selvitys liittyy Palkansaajasäätiön rahoittamaan Laboren Innovaatio, tuottavuus ja kasvu...

5.4.2023

– Korkeasti ja monipuolisesti koulutettua työvoimaa tarvitaan uusien tuotteiden ja tuotantotapojen kehittämiseen ja käyttöönottoon. Niissä onnistuminen nostaa kaikkien työvoimaryhmien tuottavuutta ja koko kansantalouden tuottavuutta. Tarvitsemme paljon omaa, laadukasta tutkimus- ja kehitystyötä. Tässä korkeasti koulutetun työvoiman merkitys on ratkaiseva. Työvoiman kouluttamiseen tarvitaan valioluokan korkeakouluja ja niissä tehtävää korkeatasoista perustutkimusta, sanoo Jyväskylän yliopiston professori sekä Työn ja talouden tutkimus LABOREn johtaja Mika Maliranta, joka on laatinut selvityksen.

Selvityksen mukaan Suomen yrityssektorin työn tuottavuudessa on rutkasti kehittymispotentiaalia. Vielä vuonna 2008 Suomi oli lähellä tuottavuuden kansainvälistä kärkeä, mutta sen jälkeen olemme vajonneet suhteessa luonteviin verrokkimaihin, kuten Ruotsiin, Tanskaan ja Yhdysvaltoihin.

– Vajoaminen selittyy pitkälti sillä, että ennen kaikkea Nokia-klusterissa, mutta myös metsäteollisuudessa, tuhoutui vuosina 2008–2015 valtava määrä sellaisia työpaikkoja, joissa työn tuottavuuden taso oli aikaisemmin ollut korkea. Suomen yrityssektorilta tuhoutui siten melko lyhyessä ajassa suuri määrä korkean tuottavuuden teknologiaa, Maliranta toteaa.

– Suomen vauraus palautuu kyllä verrokkimaiden tasolle, kun tuhoutuneiden korkean työn tuottavuuden työpaikkojen tilalle on luotu uusia korkean tuottavuuden työpaikkoja. Siihen tarvitaan uutta teknologiaa, jonka rakentaminen etenee useiden vaiheiden kautta ja vaatii aikaa. Panostuksia henkilöstökoulutukseen tulisi lisätä, sillä niissä olemme jääneet takamatkalle viime vuosina, Maliranta jatkaa.

– Suomen reaalinen bruttokansantuote asukasta kohden on samalla tasolla kuin jo 15 vuotta sitten. Tämä selvitys on todella perimmäisten kysymysten äärellä, kun se pohtii, mitkä tekijät talouskasvua kerryttävät tai jättävät kerryttämättä. Ja niinhän se nykymaailmassa on, että koulutuksen ja osaamisen merkitystä uusien ideoiden syntymiselle ei voi korostaa liikaa, painottaa Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen.

Suomen Pankin ennustepäällikkö Meri Obstbaum kommentoi selvitystä julkaisutilaisuudessa.

– Malirannan selvitys tuo hyvin esiin, kuinka työn tuottavuus kehittyy yrityksissä korkean koulutus- ja osaamistason työvoiman tekemien innovaatioiden avulla. Pitkälle kouluttautuneet henkilöt voivat päivittää helpoimmin tietojaan ja taitojaan myös työelämässä koko ajan kehittyvän teknologian myötä. Selvitys siis korostaa osaavan työvoiman merkitystä työn tuottavuuden kasvulle pitkällä aikavälillä, sanoo Suomen Pankin ennustepäällikkö Meri Obstbaum.

– Kasvun lähteiden ymmärtäminen on olennaisen tärkeää, jotta epäsuotuisiin pitkän aikavälin trendeihin voidaan varautua ja jotta niitä voidaan ennaltaehkäistä. Selvityksen tulosten näkökulmasta on huolestuttavaa, että Suomessa väestön ikääntyminen ja koulutusasteen nousun pysähtyminen rajoittavat tulevina vuosikymmeninä osaavan työpanoksen saantia, Obstbaum jatkaa.

Esittelyä voi seurata verkkolähetyksenä keskiviikkona 5.4. kello 10–11 osoitteessa www.akavaworks.fi/live

Selvitys on käytettävissä osoitteessa https://akavaworks.fi/julkaisut/raportit/koulutus-inhimillinen-paaoma-ja-talouskasvu/

Lisätietoja

Mika Maliranta, Jyväskylän yliopiston professori sekä Työn ja talouden tutkimus LABOREn johtaja, puh. 050 369 8054

Pasi Sorjonen, Akavan pääekonomisti, puh. 050 557 5271

Jyrki Kemppainen, Akavan viestintäjohtaja, puh. 040 559 7196