YK:ssa hyväksyttiin kymmenen vuotta sitten liiketoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevat periaatteet. Viime vuosina on tullut entistä selvemmäksi, että kestävän kehityksen moninaisia tavoitteita ei voida toteuttaa ilman liike-elämää. Ja miksi yrityksillä ei olisi vastuuta ihmisoikeusrikkomuksistaan ja ympäristötuhoista? Miksi kansainvälisen yrityksen toiminnasta kärsijät olisivat vailla oikeutta vain siksi, että he ovat jossakin kaukaisessa maassa?
Jos ehdottamamme laki olisi jo voimassa, Outokummun kaltainen suomalaisyritys olisi joutunut kartoittamaan koko arvoketjunsa ihmisoikeus- ja ympäristöhaitat alkulähteille asti ja tekemään kaikkensa niiden estämiseksi. Näin Brasilian alkuperäiskansat ja niiden elinympäristö eivät olisi joutuneet kärsimään yhtiön ferronikkelin hankinnasta Brasiliasta. Ja mikäli Outokumpu olisi laistanut huolellisuusvelvoitteestaan, haitan kärsijät voisivat haastaa yhtiön oikeuteen Suomessa.
Viime kuukausina on nähty yhä enemmän tämänkaltaisia oikeudenkäyntejä. Alankomaissa tuomioistuin päätti, että Shell emoyrityksenä on vastuussa Nigeriassa toimivan tytäryhtiönsä aiheuttamista valtavista öljytuhoista. Norsuunluurannikon kaakaoviljelmille pakkotyöhön tuodut lapset koettavat nyt nuorina aikuisina haastaa suuret suklaayhtiöt Yhdysvalloissa. Vaikka trendi on selvä, oikeudensaanti on silti sattumanvaraista. Tähän tarvitaan kunnon lakiperusta. Juuri sitä EU:ssa nyt tavoitellaan.
Mutta eikö tarvita pikemmin globaaleja sääntöjä globaaleilla markkinoilla? Kyllä. EU:n sisämarkkinat ovat erittäin vetovoimaiset ja edelleen maailman suurimmat. Mitä me täällä saamme aikaan, synnyttää laineita kauempanakin. Tuleva laki koskee nimittäin kaikkia sisämarkkinoilla toimivia, ei vain eurooppalaisia yrityksiä.
Useat monikansalliset suuryritykset, kuten BMW, Zara ja Amazon, joutuivat viime vuonna otsikoihin, kun saatiin tiedot ja todisteet Kiinan Xinjiangin maakunnassa teetetystä pakkotyöstä. Suomesta ainakin metsäyhtiö Stora Enso vie vaateteollisuuden raaka-aineena käytettävää ympäristöystävällistä liukosellua Xinjiangin maakunnassa toimivalle yritykselle. En väitä, että Stora Enso myötävaikuttaisi uiguurien sortoon, mutta Xinjiang on todellinen riskitoiminta-alue, jolla ihmisoikeusriskit tulee kartoittaa äärimmäisellä huolella.
EU ja Kiina saavuttivat jouluna sopimuksen kattavasta investointisopimuksesta, jossa ilmaistaan Kiinan pyrkimys saattaa voimaan keskeiset pakkotyötä koskevat ILO:n sopimukset. Ei ole mitään takeita siitä, että Kiina todella toimisi näin, eihän se edes tunnusta pakkotyön olemassaoloa. Tässä tilanteessa myös EU:n kauppapolitiikassa nähdään tuleva yritysvastuulaki mahdollisuutena, johon ei tarvita kolmansien maiden hyväksyntää.
Koronakriisin takia ymmärretään entistä selvemmin, miten ”ei-taloudelliset” riskit voivat iskeä talouteen ja liiketoimintaan. Yritysten on aika kartoittaa sekä toimintaansa uhkaavat että oman toimintansa aiheuttamat ihmisoikeus-, ympäristö- ja hallintoriskit.
Vastuu ihmisoikeuksista on ja pysyy valtioilla, mutta myös yrityksillä on vastuu niiden kunnioittamisesta. Jokainen valveutunut yritys ottaa sen nyt osaksi liiketoimintastrategiaansa. Yksi tapa varmistaa se olisi tehdä vastuullisuudesta tärkeä peruste johdon palkitsemiseen.
Heidi Hautala, Euroopan parlamentin jäsen
Kuva: Emilie Gomez, © Euroopan unioni 2020, lähde EP
