Monilla työpaikoilla kamppaillaan työvoiman saatavuusongelmien kanssa. Väestö ikääntyy ja nuoret ikäluokat ovat pienempiä. Erityisesti korkeasti koulutettu väestö keskittyy suuriin kaupunkeihin.
Edellä kuvattu kehitys luo jälleen uuden jakolinjan suurten kaupunkien ja harvaan asuttujen alueiden välille. Epätasapainoon haetaan nyt ratkaisuja. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen ilmoitti syksyllä 2021, että korkeakoulupolitiikassa siirrytään hajauttamisen tielle. Aloituspaikkoja lisätään ja uusia koulutusvastuita myönnetään. Ilmoitus jälleen uusista koulutusvastuista tuli 10. tammikuuta 2022. Tätä osaajapulan ratkaisemiseksi ja maakuntien elinvoiman turvaamiseksi kuulemma tarvitaan.
Olen asiasta eri mieltä. Korkeakoulu ei ole lähipalvelu eikä sitä pidä sellaiseksi pakottaa. Korkeakoulutuksen ja ennen kaikkea tieteellisen tutkimuksen laatu muodostuu hyvistä resursseista, osaavista ihmisistä ja vaikuttavista yhteisöistä, joissa työskennellä. Suomen koulutusjärjestelmä on jo tätä nykyä alueellisesti erittäin kattava. Lisähajauttaminen puutteellisilla resursseilla ei edistä sen enempää laatua kuin vaikuttavuuttakaan.
Osaajapulan ratkaisemiseen ja osaajatarpeeseen vastaamiseen tarvitaan luovia ja vaikuttavia ratkaisuja. Suomessa pitää nähdä aivan erityisellä huolella vaivaa, että korkeakoulut, yritykset, julkinen sektori ja muut toimijat löytävät toisensa ja tavat tehdä yhteistyötä. Samalla on myös niin, että osaajan on koettava mahdollinen muutto työn takia itselleen ja perheelleen mielekkääksi. Varsinkin nousukaudella, talouskasvun vedossa osaaminen on niukka resurssi, josta kilpaillaan. Tämä on hyvä tiedostaa jokaisessa rekrytoinnissa.
Tarvitaan verkostomaisia, digitaalisia ja monipaikkaisia tapoja tuottaa koulutusta, päivittää osaamista ja vastata akuutteihin osaamistarpeisiin. Korkeakoulutus ei ole kiinni siitä, missä toimipisteet fyysisesti sijaitsevat. Sen on viimeistään koronakriisi meille opettanut. Tästä erinomaisena esimerkkinä toimii tekniikan alojen yhteistyöverkosto Fitech, jonka työtä valitettavasti pyritään hajauttamisen nimissä tekemään tyhjäksi.
Emme voi olla vuonna 2022 edelleen kiinni siinä ikivanhassa ajatuksessa, että vain oma korkeakoulu tai tietty koulutusvastuu mahdollisimman lähellä voi ratkaista yritysten työvoimaongelmat. Uusi koulutusvastuu on kallis, hidas ja myös epävarma tapa hankkia osaajia alueille.
Suomi on pieni maa, eikä meillä ole muuta kestävää vaihtoehtoa kuin panostaa korkeakoulutuksessa korkeimpaan mahdolliseen laatuun ja tieteelliseen vaikuttavuuteen. On panostettava siihen, että tänne halutaan tulla opiskelemaan, opettamaan ja tutkimaan myös muualta maailmasta. Tässä parhaita toimijoita ovat mahdollisimman kovaa tieteellistä ja koulutuksellista tulosta tekevät korkeakoulut, jotka ovat monialaisia, riittävän suuria ja kansainvälisesti verkottuneita.
Lisätietoja:
