Insinööriliitto IL: Lähes joka kolmas kiinnostunut AMK-tohtorin tutkinnosta

Vaativimmissa tehtävissä työskentelevillä on useammin YAMK-tutkinto kuin alemmissa toimiasemissa työskentelevillä.

10.11.2025

Insinööreistä ja tradenomeista 30 prosenttia on kiinnostunut AMK-tohtorintutkinnosta, selviää Insinööriliiton ja Tradenomien tilaamasta tutkimuksesta.

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista peräti 58 prosenttia on kiinnostunut AMK-tohtorintutkinnon suorittamisesta.

– Suomi tarvitsee talouskasvua, ja sen veturina toimii osaamistason kasvu. Yhä useamman tulisi kouluttautua entistä pidemmälle, myös työuran aikana, sanoo Insinööriliiton erityisasiantuntija Anniina Sippola.

Nykyisellään ylempi ammattikorkeakoulututkinto (YAMK) on ylin tutkinto, jonka ammattikorkeakouluissa voi opiskella. Tällä hetkellä jatko-opinnot on mahdollista suorittaa ainoastaan yliopistossa, joiden tohtoriohjelmiin harvoin hyväksytään YAMK-tutkinnon suorittaneita.

– YAMK-tutkinnon tuottamaa osaamista ei tunneta riittävästi, vaikka se tuottaa yliopistojen maisteritutkintoja vastaavan kelpoisuuden niin tohtorintutkintoon hakemiseen kuin pätevyyksiin työelämässä. Yhtenä haasteena tunnettuuden osalta on tutkintonimike, joka ei kerro riittävästi tutkinnon tasosta, sanoo Tradenomien erityisasiantuntija Tuomas Meriniemi.

YAMK-tutkinnosta polku eteenpäin

YAMK-tutkinnon suorittaneista suurempi osuus työskentelee vaativissa asiantuntijatehtävissä tai ylemmässä keskijohdossa tai johdossa kuin AMK-tutkinnon suorittaneista.

– Näemme selvästi tilastoista, että kouluttautuminen kannattaa. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa laajat eväät kasvattaa osaamista ja edetä työelämässä, mutta tutkinnon tunnettuus vaatii työtä. Siksi Tradenomit on pitkään esittänyt tutkintonimikkeen päivittämistä muotoon maisteri AMK, Meriniemi sanoo.

Insinööriliitto ajaa tohtorikoulutuksen ulottamista myös ammattikorkeakoulujen vastuulle. Tohtorikoulutuksen salliminen ammattikorkeakouluille tuottaisi maahan entistä osaavampia tekijöitä yrityselämän tarpeisiin.

– Koulutustason nostolla YAMK-tutkinnosta AMK-tohtoriksi olisi todennäköisesti samansuuntaiset vaikutukset kuin AMK-tutkinnosta ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittamisella, Sippola sanoo.
Liittojen jäsenten mielestä nykyisetkin YAMK-tutkinnot kaipaavat kehittämistä. Tarvitaan uusia opintopolkuja ja lisää mahdollisuuksia avoimen ammattikorkeakoulun opintoihin. Myös opintojen toteutustapoihin kaivataan lisää suoritusmahdollisuuksia lähiopetuksesta itsenäiseen opiskeluun.

Kyselytutkimuksessa Insinööriliiton ja Tradenomien jäsenille kysyttiin muun muassa näkemyksistä YAMK- ja AMK-tohtorintutkinnosta. Kyselyn toteutti elo–syyskuussa HAMK Edu. Vastaajia oli 2 069. Nyt esitellyt tulokset olivat laajemman tutkimuksen ennakkotulokset. Varsinainen tutkimusraportti julkaistaan 15.1.2026.

Yhteyshenkilöt

Anniina Sippola
Insinööriliiton erityisasiantuntija
Puh: 044 493 5901
anniina.sippola@ilry.fi

Tuomas Meriniemi
Tradenomien erityisasiantuntija
Puh: 040 357 2628
tuomas.meriniemi@tradenomi.fi

 

Linkit

Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 75 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.Insinööriliitto

Tradenomit on tradenomi- ja tradenomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneiden sekä niitä opiskelevien ammattiliitto. Tradenomit toimii tradenomikoulutuksen ja tradenomien urakehityksen edistäjänä sekä palvelee jäseniään työsuhteisiin liittyvissä kysymyksissä. Liiton tehtävänä on rakentaa maailman parasta työelämää ja osaamista. Tradenomit on perustettu vuonna 1996 ja on yli 33 000 jäsenellään Akavan viidenneksi suurin liitto.Tradenomit

_ _

Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 10.11.2025 8.00

Yksityisyyden yleiskatsaus
Akava
Toiminnalliset evästeet

Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.

Kävijämittaus ja analytiikka

This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.

Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.