Oulun kaupungin päätös lomauttaa henkilöstöään käymättä yt-neuvottelua on juuri päinvastoin, mitä koronakriisin kanssa kamppaileva maan hallitus suosittaa, sanovat kuntien korkeakoulutettua kulttuuri-, kirjasto- ja hallintohenkilöstää edustavat Akavan Erityisalat ja Kuntien asiantuntijat – Kumula.
– On selvää, että tilanne on todella poikkeuksellinen. Silti kysymys on ihmisistä, heidän työstään ja toimeentulostaan. Yt-menettelyssä tarkastellaan löytyisikö lomautuksen sijaan korvaavaa työtä. Tämän kortin Oulun kaupunki on päättänyt jättää katsomatta, Kumulan toiminnanjohtaja Jussi Näri ihmettelee.
Ammattiliitot korostavat, että koronaviruksen kaltainen pandemia on poikkeustilanne, muttei kaikissa tapauksissa kuitenkaan toiminnan vaarantuminen, kuten säädöksissä on tarkoitettu. Siksi työn vähenemisestä johtuva tarve lomauttaa tulee toteuttaa normaalin yhteistoimintamenettelyn mukaisesti.
– Hyvien kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelujen taustalla on pitkäjänteinen työ. Vaikka toimipisteet ovat suljettuna yleisöltä, niissä voidaan ja pitää tehdä edelleen palvelun suunnitteluun ja valmisteluun liittyviä tehtäviä tai huolto- ja ylläpitotehtäviä, muistuttaa neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari Akavan Erityisaloista.
– Poikkeuksellisissa olosuhteissa kuntien palvelutuotanto muuttuu muttei katoa. Nyt jos koskaan tarvitaan palveluinnovaatioita. Kaupungeissa on tähän palvelujen kehittämiseen osaavaa väkeä. Tämä osaaminen pitäisi nyt valjastaa kaupunkilaisten hyvinvoinnin tukemiseen lomauttamisten sijaan, liitot korostavat.
Lisätietoja:
Jussi Näri, toiminnanjohtaja, Kuntien asiantuntijat – KUMULA ry, jussi.nari@kumula.fi, p. 0400 816 284
Jaakko Korpisaari, neuvottelupäällikkö, Akavan Erityisalat, jaakko.korpisaari@akavanerityisalat.fi, p. 040 777 9422