KORJATTU TIEDOTE // Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ja Tieteentekijät: Akava tarvitsee aidon puheenjohtajavaalin – Maria Teikari ehdokkaaksi

Korjattu tiedotteen ensimmäistä kappaletta: Aiemmassa tiedotteessa 28.4. oli virheellisesti, että edellisen kerran keskusjärjestön puheenjohtajasta käytiin vaali lähes kymmenen vuotta sitten. Vuonna 2015 oli kaksi ehdokasta, Sture Fjäder ja Heikki Kauppi, mutta puheenjohtaja valittiin silloin poikkeuksellisesti vain vuodeksi. Vuonna 2016 vaalia ei käyty. *** Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen (YKA) ehdokas Akavan uudeksi puheenjohtajaksi...

29.4.2020

Korjattu tiedotteen ensimmäistä kappaletta: Aiemmassa tiedotteessa 28.4. oli virheellisesti, että edellisen kerran keskusjärjestön puheenjohtajasta käytiin vaali lähes kymmenen vuotta sitten. Vuonna 2015 oli kaksi ehdokasta, Sture Fjäder ja Heikki Kauppi, mutta puheenjohtaja valittiin silloin poikkeuksellisesti vain vuodeksi. Vuonna 2016 vaalia ei käyty.

***
Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen (YKA) ehdokas Akavan uudeksi puheenjohtajaksi on hallintotieteiden maisteri, palvelujohtaja Maria Teikari. Puheenjohtaja valitaan liittokokouksessa elokuussa. Edellisen kerran keskusjärjestön puheenjohtajan nelivuotiskaudesta käytiin vaali lähes kymmenen vuotta sitten.

– Puheenjohtajan valinta on jokaisen järjestön demokratian merkittävimpiä hetkiä ja suuri paikka keskustella järjestön tulevaisuudesta. Sellaista valintaa ei koskaan pidä tehdä kukkalähetystöin vaan esittämällä aitoja vaihtoehtoja, joiden kesken käydään rehti kamppailu. Meillä on tarjota loistava ehdokas Akava-yhteisön luotsaamiseksi uuteen aikakauteen, YKAn toiminnanjohtaja Simo Pöyhönen sanoo.
Myös Tieteentekijöiden liitto on asettunut tukemaan Teikaria.

– Tieteentekijät ovat toivoneet avoimia vaaleja, jotta päästään keskustelemaan tulevan puheenjohtajan työlistasta, ammattiyhdistysliikkeen suunnasta ja Akavan tavoista vastata järjestäytymisen haasteisiin. Teikari tuntee työelämän haasteet ja on ollut luomassa uusia toimintatapoja ihmisten kohtaamiseen ja auttamiseen, Tieteentekijöiden puheenjohtaja Maija S. Peltola toteaa.

Tavoitteena nostaa yhteisön ääni yhteiskunnalliseen keskusteluun

Puheenjohtajaehdokas Maria Teikari on hyvin verkottunut uuden työelämän asiantuntija, työelämäkeskustelun edelläkävijä ja visionäärinen johtaja. Hän on työskennellyt runsaan 15 vuoden ajan järjestöissä, yrityksissä, valtiolla ja kunnassa. Johtamiskokemusta Teikarilla on yli vuosikymmenen ajalta. Nykyisin hän toimii palvelujohtajana YKAssa.

– Akava tarvitsee menestyäkseen uudistumiskykyisen johtajan, joka ymmärtää tulevaisuuden työelämän vaatimuksia ja taitoja. Visiossani 2020-luvun Akava on ketterästi toimiva palveluorganisaatio, Maria Teikari linjaa.

Teikari haluaa edistää jatkuvaa vuoropuhelua jäsenistön ja muun yhteiskunnan kanssa. Hänen mukaansa on välttämätöntä tarkastella rohkeasti ja avoimesti koko ammattiyhdistysliikkeen tilaa.

– Ay-liike menestyy tai hiipuu yhdessä, Teikari kiteyttää.

Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinajärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenmäärä on yli 600 000. Nykyinen puheenjohtaja Sture Fjäder on ilmoittanut haluavansa jatkaa Akavan johdossa.

Lisätietoja

Akavan puheenjohtajaehdokas Maria Teikari, 040 777 6316
YKAn toiminnanjohtaja Simo Pöyhönen, 050 341 4677
Tieteentekijöiden puheenjohtaja, professori Maija S. Peltola, 0400 645 497

Haastattelupyynnöt:
YKAn viestintäpäällikkö Kati Ahtiainen, 050 3013 998

Yhteyshenkilöt

viestintäpäällikkö Kati Ahtiainen
kati.ahtiainen@yhteiskunta-ala.fi
p. 050 3013 998

Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika: 29.4.2020 12:04:51