Opetusalan Ammattijärjestö OAJ: Oppivelvollisuuslaki ei lähellekään valmis

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ kannattaa oppivelvollisuuden laajentamista. Järjestö kuitenkin kritisoi lakiluonnosta siitä, että siitä puuttuvat konkreettiset toimenpiteet, joilla saadaan kaikille toisen asteen tutkinto. Jokaisen oppijan pitää saada riittävästi tukea osaamisensa rakentamiseen sekä kiinnostuksensa kohteensa ja omien vahvuuksiensa löytämiseen. Vain siten uudistus vahvistaa työllisyyttä ja osallisuutta.

10.6.2020

Jokainen suomalainen tarvitsee vähintään toisen asteen tutkinnon ja sitä vastaavan osaamisen. Siksi OAJ kannattaa oppivelvollisuuden laajentamista toiselle asteelle.

– Pelkän peruskoulun suorittaneista työikäisistä on töissä vain joka toinen, kun toiseen asteen suorittaneilla työllisyysaste on jo 75 prosenttia. Pelkän peruskoulun varassa olevilla on tutkimusten mukaan myös enemmän pahoinvointia sekä korkeampi riski syrjäytyä ja syyllistyä rikoksiin. Työelämän ja inhimillisen hyvinvoinnin näkökulmasta on ehdottoman tärkeää, että toisen asteen tutkinto tulee oppivelvollisuuden piiriin, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoo.

Lausuntokierroksella oleva lakipaketti saa OAJ:ltä kuitenkin kritiikkiä.

– Viimeistään nyt on lain valmistelussa herättävä siihen todellisuuteen, että ne nuoret, joilta tähän asti on jäänyt toisen asteen tutkinto puuttumaan, tarvitsevat runsaasti enemmän tukea ja opetusta sekä perusopetuksessa että ammatillisessa koulutuksessa. Maksuttomilla matkoilla ja materiaaleilla he eivät tee mitään ilman opetusta ja tukea. Kokonaisuuteen tarvitaan vielä merkittäviä periaatteellisia muutoksia ennen kuin OAJ voi siihen sitoutua ja tukea lakiesityksen hyväksymistä, Luukkainen sanoo.

Perusopetusta pitää vahvistaa

OAJ vaatii, että uudistuksessa ei tyydytä pelkkään mekaaniseen oppivelvollisuuden laajentamiseen. Nyt pitää ratkaista niitä ongelmia, jotka nykyisellään johtavat koulupudokkuuteen.

– Koulupolkua pitää tarkastella kokonaisuutena. Ratkaisevaa koko oppivelvollisuuden uudistamisen osalta on perusopetuksen vahvistaminen. Tinkimättömäksi tavoitteeksi on asetettava, että jokaisella perusopetuksen päättävällä on toisen asteen opiskelun edellyttämät taidot, tiedot ja opiskeluvalmiudet, Luukkainen sanoo.

Tämä vaatii perusopetuksen arvioinnin uudistamisen jatkamista.

– Nykyistä selvemmin pitää määritellä, mitä osaamista peruskoulusta pitää saavuttaa. Kun arvosanoille määritellään yhteiset kriteerit peruskoulun toiselle, neljännelle ja kuudennelle luokalle, voidaan tuen tarpeet huomata konkreettisesti paljon nykyistä aiemmin.

Prioriteetit kuntoon

OAJ vaatii myös, että kolmiportaisen tuen puutteet perusopetuksessa nyt oikeasti korjataan ja että jokainen saa tarvitsemaansa tukea oikeaan aikaan. Oppivelvollisuutta laajennettaessa pitää oppilaan oikeus tukiopetukseen ja osa-aikaiseen erityisopetukseen ulottaa myös toiselle asteelle ja tutkintoon valmentavaan koulutukseen.

– Oppivelvollisuuden laajentaminen on vuosikymmeniin merkittävimpiä koulutuspoliittisia uudistuksia. Kun on kyse näin isosta kokonaisuudesta, on selvää, että viilattavaa jää tulevillekin vuosille ja hallituskausille. Perusta tälle välttämättömälle uudistukselle on kuitenkin laitettava lakia säädettäessä kuntoon ja tehtävä heti opetusta ja tukea koskevat rakenteelliset uudistukset. Myöhemmin voidaan sitten viilata maksuttomuutta oppivelvollisuutta laajemmaksi. Se ei ole asia, jolla aloitetaan, Luukkainen sanoo.

OAJ:n 10 muutosesitystä oppivelvollisuuslakipakettiin

  1. Perusta kuntoon. Perusopetuksesta on saatava riittävä osaaminen toiselle asteelle. Tämä edellyttää arvioinnin ja kolmiportaisen tuen uudistamista.
  2. Maksuttomuus. Toisen asteen maksuttomuutta on rajattava. Rahoitus pitää suunnata oppimateriaalien ja matkojen sijaan opetukseen.
  3. Opomitoitus. Yhdellä opinto-ohjaajalla voi olla enintään 200 ohjattavaa.
  4. Oikeus opetukseen. Oppivelvollisella pitää olla yhdenvertainen oikeus opetukseen, valitseepa hän ammatillisen tai lukiokoulutuksen.
  5. Oikeus tukeen. Oppilaan oikeuden tukiopetukseen ja osa-aikaiseen erityisopetukseen heti tuen tarpeen ilmetessä on jatkuttava myös toisella asteella ja tutkintoon valmentavassa koulutuksessa.
  6. Tiedonkulku. Salassapito ei saa estää sitä, että esimiehet ja opettajat saavat tiedon oppivelvollisen tuen tarpeesta myös toisella asteella.
  7. Vastuut selviksi. Sosiaalitoimen ja lastensuojelun vastuuta oppivelvollisen ja huoltajan tukemisessa on selkeytettävä erityisesti tilanteissa, joissa oppivelvollinen ei käy koulua.
  8. Oppimateriaalit. Oppimateriaalien ja -välineiden hankinnat on tehtävä yhteistyössä opettajien kanssa ja ennen päätöksentekoa on opettajia kuultava. Opettajan työnkuvaan ei kuulu oppimateriaalin valmistaminen työnantajan käyttöön.
  9. Laatukriteerit. Lukiokoulutukseen on laadittava laatukriteerit vuoden 2021 aikana.
  10. Aikalisä. Uudistuksen voimaantulon on tapahduttava kokonaisuutena 1.1.2022.

Yhteyshenkilöt:
Olli Luukkainen
Puheenjohtaja
+358 500 652 872
olli.luukkainen@oaj.fi

Nina Lahtinen
Koulutuspolitiikan päällikkö
+358 20 748 9639
nina.lahtinen@oaj.fi

Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 9.6.2020.