Tänään eurooppalaisessa talouskeskustelussa on harvoja toimijoita, jotka edelleen pitäisivät finanssikriisin aikaista talouspolitiikkaa EU:ssa ainoana oikeana. Nyt päättäjät haluavat jopa puolueväristä riippumatta tietoisesti toimia toisin kuin vain kymmenen vuotta sitten tehtiin.
Pelko koronakriisin pysäyttämästä taloudesta ja uudesta jättityöttömyydestä on johtanut politiikan uudelleenarviointiin EKP:ssa, EU:n valtiovarainministerien neuvostossa Ecofinissä ja jäsenmaissa. Kriisin alkaessa alijäämä- ja velkarajoitukset laitettiin heti syrjään. EKP käynnisti sekin ison elvytyksen mm. velkapaperien osto-ohjelmalla.
Iso kysymys kuuluu, milloin vakaus- ja kasvusopimuksen määräyksiin palataan ja voidaanko ylipäänsä vanhaan sopimukseen palata, kun valtioiden velkapaperien määrä on kasvatettu lyhyessä ajassa biljoonilla. Velkaantumista helpottaa, että monet valtiot saavat lainansa miinusmerkkisellä korolla.
EU:n 750 miljardin elvytyspaketti toi aikaisemmasta poikkeavan uuden elementin EU:n omaan finanssipolitiikkaan. Ensimmäistä kertaa EU ottaa laajamittaisesti lainaa uhkaavan talouskuopan tasoittamiseen. Siihen, onko kyseessä ainutkertainen ratkaisu vai päänavaus uudelle talouspolitiikalle, löytyy EU-maista kovin erilaisia vastauksia.
Koronakriisi tuntuu ja näkyy vielä vuoden 2021 puolella, joten ainakaan kovin nopeaa paluuta kriisiä edeltäneeseen talouspolitiikkaan ja vanhojen sääntöjen kehikkoon ei ole. Ajankohtaiseen talouskeskusteluun sekoittuu syksyllä käynnistyvä EU:n tulevaisuuskeskustelu. Euroopan parlamentti on jo jonkin aikaa puhunut aiheesta asettaen tavoitteeksi perussopimusten uudistamisen.
Mihin siis nyt pitäisi tähdätä?
EKP:n tehtäviin pitäisi nostaa hintavakauden vaalimisen rinnalle työllisyyden tukeminen. Se antaisi pankille selkeämmän ja riidattomamman mandaatin virallisestikin aktiivisen, kasvua tukevan rahapolitiikan harjoittamiseen. Muutoin edessä voi olla lisää Saksan perustuslakituomioistuimen EU-sopimusten tulkintariitoja.
Vakaus- ja kasvusopimus pitäisi uusia niin, että vastasyklinen kasvupolitiikka olisi nykyistä paremmin mahdollista. Investointeja ja kulutusmenoja pitäisi kohdella eri vaatimusten mukaisesti – tulevaa kasvua palvelevat investoinnit ovat välttämättömiä talousvaikeuksien aikana.
Jäsenmaiden vastuu omasta taloudestaan täytyy säilyttää. Jäsenmaiden velkoja ei pidä kantaa yhteiseen saaviin, sillä sellainen saavi toisi moraalikadon EU:n pysyväksi ongelmaksi. Jäsenmaita luotottavien pankkien ja sijoittajien täytyy jatkossakin arvioida kunkin maan velanhoitokykyä ja riskiä lainapääomien takaisinsaannissa. Markkinoiden jäsenmaiden talouksiin kohdistuva valvonta on edelleenkin tehokkaampaa kuin komission, neuvoston tai parlamentin päätöksiin perustuva valvonta.
Poikkeuksellisissa oloissa, joissa unioniin kohdistuu EU:n ulkopuolelta ankara talousshokki, kuten finanssikriisissä tai käynnissä olevassa koronashokissa, pitää jatkossakin olla mahdollisuus poikkeuksellisiin yhteisiin ja jäsenmaiden omiin toimiin. Kaikkea tulevaa ei voida suunnitella etukäteen, joten kykyä yhteiseen toimintaan täytyy varjella.
Tavallisiin taloussuhdanteisiin vastaaminen on perusteltua pitää edelleen jäsenmaiden vastuulla. Pitämällä oma valtiontalous kunnossa on jatkossakin mahdollista ottaa suhdannevaihteluita vastaan ja tätä on perusteltua tukea vakaus- ja kasvusopimuksen muutoksilla. Suomen kannalta paras henkivakuutus on tehdä omat asiat fiksusti, huolehtia omasta kilpailukyvystä ja rakentaa omat puskurit sekä valtiontalouteen että yrityksiin.
Teksti: Eero Heinäluoma, Euroopan parlamentin jäsen
Kuva: Fred Marvaux, © Euroopan unioni 2020, lähde EP
