
Akavan puheenjohtajan tehtävät: pysyvää on muutos
Yhdentoista vuoden rupeaman aikana, jonka olen ollut Akavan puheenjohtajana, tehtävä ja toimenkuva on muuttunut monin tavoin, samoin työelämä ja yhteiskuntakin. Kun puheenjohtajan tehtävästä on varsin moninaisia käsityksiä, haluan kertoa lyhyesti keskusjärjestön puheenjohtajan työstä ja sen muutoksesta kaudellani.

Rohkeasti kiinni EU:n tulevaisuuskeskustelun ehdotuksiin
Viime vuonna aloitettu EU:n tulevaisuuskeskustelu on juuri päättynyt. Kansalaisista, päättäjistä, yhdistysten edustajista ja vastaavista tahoista koottu niin sanottu tulevaisuuskonferenssi jätti suosituksensa muutama päivä sitten. Tuloksena syntyi puolensataa sivua ajatuksia ja ehdotuksia, jotka luovutetaan komission, Euroopan parlamentin ja ministerineuvoston käyttöön Eurooppa-päivänä 9. toukokuuta 2022.

Hyvinvointivaltio tarvitsee puolustajansa
Kun hallitus kokoontuu päättämään ensi vuoden budjetista, pöydällä on monia päätöksiä, joiden vaikutukset heijastuvat pitkälle. Hallitukselta tarvitaan nyt ryhtiä arvovalinnoissa. Sen pitää muun muassa varmistaa, että Suomessa on jatkossakin poliisivoimat, joilla on edellytykset suojata turvallisuuttamme sekä työssään jaksavat upseerit, jotka varmistavat ulkoisen turvallisuuden suorituskykymme kotimaassa ja kansainvälisissä operaatioissa.

Paikallinen sopiminen – olisiko jo aika mennä eteenpäin?
Paikallinen sopiminen on tullut osaksi työelämää pysyvästi. Työmarkkinoiden rakenne on muuttunut ja paikallisen sopimisen tarve kasvaa. Ongelmat eivät poistu ennen kuin keskeiset kysymykset on ratkaistu kaikkia osapuolia tyydyttävällä tasapainoisella tavalla.

Osaajien maa
Me suomalaiset haluamme aina oppia uutta. Osaamisen arvostus on syvällä kulttuurissamme ja näkyy historiassamme.

Mikä on liian kallista?
Neuvottelut yli 55-vuotiaiden työllisyyden parantamiseksi kariutuivat 30. marraskuuta. Kaikilla neuvottelupöydässä oli varmasti aito halu löytää ratkaisu, mutta näkemykset olivat lopulta liian kaukana toisistaan.