Martti Hellströmistä Vuoden 2022 koulutusvaikuttaja
Espoolainen kasvatustieteen tohtori ja opetusneuvos Martti Hellström on saanut Vuoden koulutusvaikuttaja 2022 -tunnustuksen. Tunnustuksen myönsi Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n hallitus. Hellströmiä kuvataan koulutuksen ja kasvatuksen moniottelijaksi, jonka sydän sykkii koulumaailmalle. Palkinto luovutettiin 27.1. opetusalan Educa-tapahtumassa Messukeskuksessa.
Keskolla mittavat muutosneuvottelut, irtisanominen uhkaa yli sataa asiantuntijaa
Huipputulosta tahkoava Kesko Oyj on käynnistänyt lähikuukausina useita muutosneuvotteluita, joiden piirissä on yhteensä noin 800 ylempää toimihenkilöä. Irtisanominen uhkaa noin 133 asiantuntijaa.
Palkansaajajärjestöt ovat irtisanoneet kirkon virka- ja työehtosopimuksen
Kirkon noin 20 000 palkansaajan työehdoista neuvottelevat järjestöt ovat maanantaina aamulla irtisanoneet maaliskuussa 2022 solmitun kaksivuotisen virka- ja työehtosopimuksen.
Sotilasjärjestöt: Valtion lipeäminen sopimusneuvotteluista osoittaa vastuuttomuutta epävakaassa turvallisuustilanteessa
Sotilaat puolustavat eturintamassa suomalaisten turvallisuutta. Vakautta tarvitsevat myös sotilaat, joita koskevat virka- ja työehtosopimusneuvottelut olivat jo loppusuoralla. Valtiotyönantaja kuitenkin yllättäen katkaisi neuvottelut, ja nyt valtion virkamiehet ovat ajautumassa sopimuksettomaan tilaan.