
Merkityksellinen työ on hyvinvoinnin perusta
– Mitä useampi tuntee tekevänsä arvokasta työtä, sitä paremmin voi koko yhteiskunta, sanoo työelämätutkija Elina Juntunen. Akavan myöntämän ja Pohjola Vakuutuksen lahjoittaman stipendin tuella hän julkaisee laajaan haastatteluaineistoon perustuvan tieteellisen artikkelin työn merkityksellisyyden kokemuksista.

Liikenteen murros vie kohti vähäpäästöisyyttä ja tekoälyä
Liikenne on jo pitkään ollut jarrumiehenä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Uusista menestyneistä ratkaisuista huolimatta alan päästöt ovat kasvaneet 1990-luvulta, toisin kuin vaikkapa teollisuuden tai energiantuotannon. Liikenne tuottaa yhä neljäsosan Euroopan kasvihuonekaasupäästöistä, suurin päästölähde kulkee kumipyörillä.
Yhteenveto Akavan hallituksen kokous 11/2020: yhteiskuntapoliittinen tilanne ja työllisyystoimet käsittelyssä ja strategian valmistelua
Akavan hallitus keskusteli ylimääräisessä kokouksessaan 10. syyskuuta ajankohtaisesta yhteiskunta- ja työmarkkinapoliittisesta tilanteesta sekä valmisteli Akavan linjauksia työllisyystoimista.

Some, Google ja suositukset auttavat yrittäjää alkuun
Akavalaisille yrittäjille hyvin tehty työ ja asiakkaiden suositukset ovat markkinointivaltti. Kysyimme arkkitehti-, laki- ja fysioterapia-alan yrittäjiltä ja markkinoinnin ammattilaiselta neuvoja, miten tehdä aloittava yritys tunnetuksi.
Akavan Erityisalat: Liiketalouden Liitto Akavan Erityisaloihin
Liiketalouden Liitto LTA ry liittyy vuoden 2021 alussa Akavan Erityisalojen jäsenyhdistykseksi. Noin 1 500 jäsenen LTA irtautui keskusjärjestö STTK:sta kesäkuussa.
SAK, Akava ja STTK: Paikallisen sopimisen laajentaminen ohi tes-järjestelmän kriisiyttäisi työmarkkinat
Paikallisen sopimisen edistämisen suuntaviivoja on valmisteltu kolmikantaisessa työryhmässä budjettiriihtä varten. Työryhmä on jäänyt erimieliseksi, sillä Elinkeinoelämän keskusliiton ja Suomen Yrittäjien tavoitteena on edistää paikallista sopimista lakiteitse – ohi työehtosopimuksen ja luottamusmiesjärjestelmän. Tällöin vaarana on työntekijän aseman merkittävä heikentyminen.