Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK toteavat työ- ja elinkeinomisteriölle antamassaan lausunnossa muun muassa, että Suomessa yhteistyö työtä koskevien kansainvälisten normien noudattamisessa toimii sekä rakenteiden että käytännön yhteistyön osalta. Kehittämistavoitteita voidaan halutessa asettaa ILO:n työelämän sääntelyä koskevan toiminnan tunnettuisuuden ja arvostuksen nostamiseen.
Akava toteaa opetus- ja kulttuuriministeriölle antamassaan lausunnossa kannattavansa esitettyä asetusluonnosta.
Akava toteaa sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossa olleensa mukana raportin valmistelussa ja kannattavansa työryhmän ehdotusta.
Akava on ollut mukana raportin valmistelussa ja toteaa sosiaali- ja terveysministeriölle ja valtiovarainministeriölle antamassaan lausunnossa, että uudistuksen valmisteluun ja toteuttamiseen on varattava riittävästi aikaa. Akava korostaa, että vakuutettujen edut on turvattava muutoksen yhteydessä. Vakuutettujen etujen turvaaminen on edellytyksenä myös mahdollisessa jatkotyössä.
Akava toteaa työ- ja elinkeinoministeriölle antamassaan lausunnossa muun muassa, että alustatalouden pelisääntöjä on valmisteltava yhdessä eri osapuolten kesken kolmikantaisesti ja työlainsäädäntöä ja sosiaaliturvaa on uudistettava huomioimaan paremmin erilaiset työn muodot. Akavan tavoitteena on inhimillisesti kestävä ja turvallinen työelämä, jossa työntekijä menestyy ja voi hyvin.
Akava toteaa opetus- ja kulttuuriministeriölle antamassaan lausunnossa, että Allianssi-malli on kiinnostava avaus ja mahdollisuus parantaa monimuotoista työtä tekevien turvaa ja toimeentuloa. Kokeilun kohderyhmänä on taiteilijoita, joilla ei pääosin ole työsuhdetta. Akava korostaa eri taiteen alojen yhdenvertaisen kohtelun tärkeyttä.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.