Korkeakouluopiskelijan opintotukijärjestelmä koostuu opintorahasta ja opintolainasta. Järjestelmän yhtenä kulmakivenä on, että se antaa opiskelijoille tasa-arvoiset mahdollisuudet: jokaisella korkeakouluopiskelijalla on mahdollisuus käyttää sekä opintotukea että opintolainaa opintojensa rahoittamiseksi.
Nykyisellä opintolainamallilla opiskelija voi nostaa korkeakouluopintojensa aikana 650 euroa opintolainaa jokaista opintotukikuukautta kohden. Maisterintutkintoon johtavassa koulutuksessa enimmäistukiaika on 48 kuukautta, jolloin tutkintoa suorittavalla henkilöllä on mahdollisuus nostaa opintolainaa enintään 31 200 euroa. Jo nykymallissa opiskelijalla on mahdollisuus saada 40 prosentin hyvitys yli 2 500 euroa ylittävästä opintolainastaan, jos hän valmistuu tavoiteajassa.
Tämän nostetun opintolainan hyvittämiseen oltaisiin tekemässä muutoksia. Muutos koskisi sellaista joukkoa tutkinnon suorittaneita, joilla on mahdollisuus lähteä opiskelupaikkakunnaltaan asumaan ja työskentelemään syrjäseuduille. Kaikille tämä ei kuitenkaan ole mahdollista.
Ylen vuonna 2020 tekemän tutkimuksen mukaan noin 10 prosentilla 25-vuotiaista naispuolisista ja 19 prosentilla miespuolisista korkeakouluopiskelijoista on lapsi. Perheellisille opiskelijoille muuttaminen uudelle paikkakunnalle on ongelmallista. Näin on erityisesti silloin, kun kyseessä on alue, jolla palvelut kaipaisivat niitä parannuksia, joita ehdotetulla muutoksella haetaan.
Turvaverkon muuttuminen koskettaa muitakin kuin perheellisiä opiskelijoita. Korkeakouluopinnot ja korkeakouluyhteisöön kotiutuminen kasvattavat aina opiskelijan sosiaalista pääomaa verkostojen, uuden oppimisen ja turvallisuuden tunteen kautta.
Uran alkuvaiheessa verkostot ovat erittäin tärkeitä työllistymisessä. Vastavalmistuneet työllistyvät paikallisten verkostojensa kautta esimerkiksi opiskeluidensa aikaiseen harjoittelupaikkaan tai lähialueen yritykseen. Esimerkiksi vuonna 2018 Uudellamaalla sijaitsevista ammattikorkeakouluista valmistui 7 179 opiskelijaa, joista 6 207 (86,4 prosenttia) työllistyi Uudellemaalle vuoden sisällä valmistumisestaan.
Suomalaisten työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmia ja kuntien muuttotappioita on yritetty jatkuvasti kitkeä päätöksenteossa työllisyyden täsmätoimilla. Niiden ongelmana kuitenkin on, että ne tarjoavat vain yksittäisiä ratkaisuja, joilla pyritään nopeisiin ja väliaikaisiin toimiin puuttumatta rakenteellisiin ongelmiin. Niin kutsutun Norjan mallin tuominen suomalaiseen työmarkkinakenttään olisi jälleen yksi tällainen keino.
Tiede- ja kulttuuriministeri Kurvisen esittämässä mallissa on puutteita, joihin ei ainakaan toistaiseksi ole tuotu julkisesti ratkaisuja. Avoinna tässä vaiheessa on merkittäviä kysymyksiä kuten vaadittavan syrjäseudulla työskentelyjakson pituus hyvityksen saamiseksi sekä alueiden ja alojen määrittäminen. Hyvinvointinäkökulmasta herää myös kysymys, miten syrjäseudulle muuttavan opiskelijan työllistymistä ja kotiutumista tuettaisiin, kun häneltä puuttuvat paikalliset verkostot.
Vaikka alueelliset kannustimet olisivat hyvä mahdollisuus saada aikaan toivottua muuttoliikettä haja-asutusalueille, tasa-arvoisen opintotukijärjestelmän rikkominen ei näihin kuulu. Opiskelijoiden jakautumista ryhmiin tai eriarvoistumista tulisi ehkäistä sen sijaan, että päätöksentekoon tuodaan malleja, jotka lisäävät niitä.
Opiskelijoilla pitää olla jatkossakin vapaus asettua asumaan ja tekemään työtä valitsemalleen seudulle ilman, että tukijärjestelmän kautta pyritään vaikuttamaan heidän päätöksiinsä.
Lisätietoja:
Veera Nyfors
Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja
veera.nyfors@akava.fi
+358 40 511 9370
@veeranyfors
