Työhyvinvointi ja osaaminen ovat yrittäjän menestyksen perusta
Suomalaisen yrittäjyyspolitiikan tavoitteena on kannustaa yrittäjyyteen ja pyrkiä nostamaan yrittäjien määrää, luomaan kasvua ja työtä. Yrittäjän päivänä on kuitenkin sopiva hetki keskittyä yrittäjään. Mikä tukee yrittäjää? Ainakin kolme keskeistä teemaa nousee esiin: toimeentulo, työhyvinvointi ja osaamisen kehittäminen.
Palkansaajajärjestöjen edistettävä alustatyötä tekevien turvaa
Digitaalinen alustatalous tuo korkeakoulutetuille asiantuntijoille uusia mahdollisuuksia löytää, välittää ja tehdä työtä. Sääntelyä kuitenkin tarvitaan. Osaamiseen perustuva alustatyö on jäänyt liian vähälle huomiolle julkisessa keskustelussa, samoin sen kautta rakentuva osaaminen ja innovaatiot sekä työsuojelun ja -turvan tarve.
Ilmastonmuutoksen torjunta aktivoi kansalaisia – Akava on mukana
Viime vuonna kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n julkaisema raportti kahden asteen lämpenemisen vaikutuksista maapallolle ja ihmisten elinolosuhteille herätti monet pohtimaan, miten ilmastonmuutosta voidaan ehkäistä entistä tehokkaammin.
Mikä muuttui, kun talouden kasvuluvut muuttuivat?
Tiedot Suomen talouden kehityksestä kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä sekä vuosina 2017 ja 2018 tarkentuivat melko paljon aivan juhannuksen alla. Tilastokeskuksen päivitys ajoittui niin lähelle pyhiä, että uusia tietoja ei julkisuudessa ehditty kovinkaan tarkkaan perata. Mikä oikeastaan muuttui?
Poistetaan Suomen työelämästä syrjintä ja häirintä
Kansainvälisen työjärjestön ILOn työkonferenssissa hyväksyttiin sopimus häirinnän ja väkivallan kitkemiseksi työelämästä ja sopimusta täydentävä suositus - molemmat ovat tärkeitä kansainvälisiä välineitä, joilla voidaan puuttua väkivaltaan ja häirintään työelämässä. Uuden sopimuksen ratifiointi ensimmäisten joukossa olisi Suomen hallitukselta erinomainen käytännön teko yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi, kirjoittaa Lotta Savinko.
Työttömyys kääntyi nousuun
Työllisyys on edelleen parantunut. Työttömien määrä on kuitenkin kääntynyt loivaan nousuun, mikä vaikeuttaa oleellisesti työllisyysasteen hilaamista 75 prosenttiin. Työttömyysaste on vakautunut 6,6 prosenttiin. Työttömyys vähenee vain harvoissa maakunnissa.