Suomi tarvitsee rakenteita uudistavan soten
Hallituskauden vaihtuessa käydään jälleen keskustelua sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen tarpeista. Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistuksen perustarve ei ole hävinnyt mihinkään, päinvastoin uudistus on välttämätön.
Väärinkäytösten ilmoittajien suoja hyväksyttiin
Euroopan parlamentti hyväksyi 16. huhtikuuta selvällä enemmistöllä (591 puolesta) ilmoittajien suojelua koskevan direktiivin. Direktiivi turvaa työntekijöitä, niin kutsuttuja pilliin puhaltajia (whistleblowers), jotka ovat ilmoittaneet ja paljastaneet työympäristöönsä tai työpaikkaansa liittyviä väärinkäytöksiä.
Uudet teknologiat haastavat myös työhyvinvoinnin kysymyksissä
Digitalisaatio, uuden teknologian lisääntyvä käyttö ja työtapojen monimuotoistuminen muokkaavat työtä ja työympäristöjä. Muuttuvan ja monimuotoistuvan työelämän haasteet tulisi huomioida myös työ- ja toimintakyvyn tukemisessa.
Kireä ansiotulon verotus koskee jokaista
Miksi öisin, viikonloppuisin ja juhlapyhinä tehdystä työstä tai ylitöistä maksetaan monilla aloilla korotettua palkkaa? Siksi, että työntekijän aika on niukkaa ja sen vuoksi arvokasta. Mitä niukemmaksi vapaa-aika käy, sitä suuremman korvauksen työntekijät haluavat saada siitä luopuessaan, erityisesti pyhinä tai epätavallisina vuorokaudenaikoina. Jokainen ymmärtää tämän.
Nuorten äänellä on väliä
Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa alle 35-vuotiaiden äänestysaktiivisuus jäi selvästi heikommaksi kuin vanhempien ikäryhmien edustajilla. Pelkkiin prosentteihin tuijottaminen ei kuitenkaan kerro tilanteesta vielä koko totuutta. On myös hyvä tarkastella äänioikeutettujen määrää. Viimeksi aktiivisimmat äänestäjät olivat 39–81-vuotiaita. Tulevissa vaaleissa tämä ryhmä edustaa lähes kahta kolmasosaa kaikista äänioikeutetuista. Toisin sanoen jokaista nuorta äänioikeutettua kohti löytyy kaksi vanhemman ikäluokan edustajaa.
Kaupunkien kasvu hyödyttää myös alueita
Väestö vähenee ja keskittyy tulevaisuudessa nykyistä selkeämmin suurten kaupunkien ympärille. Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI julkaisi helmikuussa väestöennusteen, joka ulottuu vuoteen 2040. Ennusteessa analysoitiin Suomen kymmenen suurimman kaupunkiseudun kehitystä. Tuloksena nähtiin selvästi Helsingin, Turun ja Tampereen seutujen vahvistuminen.