Emme Akavassa kannata näin nopeaa ja laajaa paikallisen sopimisen kieltojen poistoa. Valtakunnalliset sopijaosapuolet ovat tasapainoisemmassa asemassa, jolloin sopimusmahdollisuudetkin voivat olla laajemmat. Järjestäytyneillä osapuolilla on sopimiseen ja työehtosopimuksiin liittyvää osaamista ja tietotaitoa. Tällä on merkitystä myös työntekijän suojeluperiaatteen toteutumisen kannalta. Näistä syistä ehdotamme, että paikallisen sopimisen kieltojen poistaminen pitää säätää koskemaan vain mikroyrityksiä eli alle kymmenen henkilöä työllistäviä yrityksiä.
Paikalliset sopimukset olisi jatkossa rekisteröitävä järjestäytymättömällä sektorilla. Tämä helpottaa valvonnasta vastaavan työsuojeluviranomaisen työtä. Rekisteröinti myös edesauttaa osapuolten tahtoa perehtyä ja noudattaa kyseisiä säännöksiä ja työehtosopimusten määräyksiä. Menettely koskisi myös yrityksiä, jotka noudattavat työehtosopimusta yleissitovuuden perusteella. Menettelynä voisi olla, että yritys alkaessaan neuvotella paikallista sopimusta ilmoittaa tästä viranomaiselle (eräänlainen ”liputus”). Sopimuksen synnyttyä se tulisi rekisteröidä, minkä tarkka menettelytapa olisi valmisteltava viranomaisen kanssa. Myös yhteistoiminta-asiamies on viitannut tämäntapaiseen menettelyyn paikallisen sopimisen työryhmän kuulemisessa.
Hallitus esittää, että työehtosopimusosapuolet voisivat sopia paikallisen sopimisen edustajista keskenään, kun alalla on olemassa yleissitova työehtosopimus. Samalla luodaan kuitenkin merkittävä ”perälauta”, jonka mukaan viimesijaisesti sopijana voisi toimia kuka tahansa henkilöstön valitsema edustaja ilman minkäänlaista työsuhdeturvaa tai määriteltyjä koulutus- ja tiedonsaantioikeuksia. Henkilöstön edustajalla on aina oltava turvaa ja riippumattomuutta tuova irtisanomissuoja esimerkiksi samaan tapaan kuin lainsäädännössä jo nykyisin oleva luottamusvaltuutetun turva. Uusia henkilöstöedustusmuotoja ei tule säätää, jos riittävää suojaa ja oikeuksia ei samalla turvata.
Yleissitovassa ja järjestäytymättömässä kentässä ei ole voimassa osapuolten työehtosopimusten noudattamisen valvontavelvollisuutta. Valmistelussa on varmistettava, että viranomaisilla on riittävät kyvyt ja resurssit ottaa uusi merkittävä valvontatehtävä vastaan. Työehtosopimusten tuntemus ja niiden ”rajoissa” sopiminen ei tapahdu nopeasti ja itsestään, toimintaa on pystyttävä valvomaan ja epäasiallisiin sopimuksiin puuttumaan.
Paikallisten sopimusten irtisanomisaika olisi henkilöstön puolella säädettävä maksimissaan yhden kuukauden pituiseksi, jotta epätasapainoisissa olosuhteissa syntyneistä sopimuksista voidaan aina päästä aidosti eroon.
Koulutus- ja tiedonsaantioikeudet on määriteltävä aina sovellettavan työehtosopimuksen mukaan. Toissijaisesti, jos sovellettavaa työehtosopimusta ei ole, oikeudet voitaisiin määritellä esimerkiksi työsuojelun valvontalain määrittelemiä oikeuksia soveltaen. Henkilöstön edustajan on saatava riittävän tarkka käsitys yrityksen taloudellisesta tilanteesta ja sen kehitysnäkymistä.
Asiallista olisi turvata henkilöstölle oikeus käyttää paikallisen sopimisen neuvotteluissa ulkopuolista asiantuntijaa.
Työryhmässä ei ole käsitelty riittävästi myöskään riidanratkaisuprosesseihin liittyviä kysymyksiä. On vaara, että sekoitetaan olemassa olevaa toimivaltajakoa yleisen tuomioistuimen ja työtuomioistuimen välillä. Kun paikallinen sopiminen aiheuttaa riidan, osapuolille on oltava lainsäädännön perusteella selvää, missä paikallisen sopimisen tulkintaa koskeva riitakanne tulisi nostaa, mikä olisi kanneaika ja ketkä voisivat ylipäätään olla osapuolia ao. riidassa.
Lainsäädäntömuutoksiin tarvitaan siirtymäaika, joka mahdollistaa työehtosoopimusosapuolille neuvottelurauhan seuraavalla neuvottelukierroksella ja tarvittavien muutosten (henkilöstöedustus eri tilanteissa yms.) sisällyttämisen työehtosopimuksiin. Siirtymäajan on ulotuttava koko seuraavan neuvottelukierroksen yli.
Keskusteltaessa esimerkiksi Ruotsin mallista voidaan todeta, että tuon mallin keskeinen lähtökohta on järjestäytyneiden työmarkkinaosapuolten keskenään luomat neuvottelu- ja sopimusmahdollisuudet sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Suomessa ollaan valitettavasti valitsemassa tie, jossa korostuu erityisesti järjestäytymättömien yritysten mahdollisuudet. Joka tapauksessa on tärkeää, että lainsäädäntömuutokset eivät johda siihen lopputulokseen, että järjestäytyneet yritykset joutuisivat huonompaan asemaan kuin järjestäytymättömät. Tämä uhkaisi myös laajojen työehtosopimusten syntymistä jatkossa. Paikallinen sopiminen on jatke sille, että on ylipäätään olemassa sovellettava työehtosopimus – se muodostaa toisiinsa luottavien osapuolten keskinäiseen yhteistyöhön ja kehittämiseen perustuvan rungon poikkeamisille.
Jos suunniteltu paikallisen sopimisen kokonaisuus toteutetaan hutiloiden, se voi johtaa paikallisen sopimisen mahdollisuuksien vähentymiseen, kun työehtosopimuksissa ryhdytään karsimaan sopimiseen oikeuttavien säännösten määrää ja vaikutusaluetta.
Lisätietoja:
