Akavan lausunto arviomuistioista päästökauppadirektiivin toimeenpanosta (kiinteät laitokset, merenkulku ja lentoliikenne)

Akava kannattaa työ- ja elinkeinoministeriölle antamassaan lausunnossa päästökauppajärjestelmän laajentamista komission esittämässä laajuudessa. Akava kuitenkin kiinnittää huomioita siihen, että vaikka valtaosa lentoliikenteestä on lomamatkailua, on lentäminen edelleen ainoa käytännällinen keino matkustaa Suomesta työ- ja liikematkoille.

7.6.2023

Arviomuistiot päästökauppadirektiivin toimeenpanosta (kiinteät laitokset, merenkulku ja lentoliikenne)

Lausunnonantajan lausunto

Akava ry kiittää mahdollisuudesta lausua arviomuistioista päästökauppajärjestelmän laajentamiseksi. Akava kannattaa päästökauppajärjestelmän laajentamista komission esittämässä laajuudessa. Akava kuitenkin kiinnittää huomioita siihen, että vaikka valtaosa lentoliikenteestä on lomamatkailua, on lentäminen edelleen ainoa käytännällinen keino matkustaa Suomesta työ- ja liikematkoille. Eurooppalaisessa kontekstissä mahdollisesti selkeästi kallistuvat lentojen hinnat asettavat suomalaiset erilaiseen asemaan suhteessa eurooppalaisiin kollegoihin, jotka voivat paremmin hyödyntää esimerkiksi junayhteyksiä työmatkaliikenteessä. Varsinki kansainvälistä yritystoimintaa käynnistävillä kuluttajamarkkinoille suuntaavilla pk-yrityksillä (esim. messutoiminta) suhteettoman korkeat kustannukset saattavat nousta yritystoiminnan laajentamisen pullonkaulaksi. Muistiossa olisi hyvä arvioida tätä näkökulmaa. On hyvä, että meriliikenteen päästökaupassa on otettu huomioon talviliikenteen olosuhteet.

 

Rekilä Piia
Akava ry

Lisätiedot

Lausuntopyyntö 22.3.2023, VN/30314/2022
Lausunnon diaarinumero Dnro 035/62/2023
Lausunnon päiväys 27.4.2023
Laatija Piia Rekilä

Lue lisää aiheesta

Yksityisyyden yleiskatsaus
Akava
Toiminnalliset evästeet

Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.

Kävijämittaus ja analytiikka

This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.

Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.