Akavan Erityisalojen mielestä kuntatyönantajan tulee toimia koronaviruspandemiassa vastuullisesti eikä kohdistaa työntekijöihin säästötoimia, joilla palkanmaksu keskeytetään tai työntekijöitä/viranhaltijoita lomautetaan nopeutetulla yt-menettelyllä.
Lappeenrannan kaupunki perustaa päätöksen palkanmaksun keskeyttämisestä työsopimuslain 2 luvun 12 §:n 2 momenttiin. Säädöksen mukaan palkanmaksun voi keskeyttää, mikäli työntekijä on estynyt tekemästä työtään työpaikkaa kohdanneen tulipalon, poikkeuksellisen luonnontapahtuman tai muun sen kaltaisen hänestä tai työnantajasta riippumattoman syyn vuoksi.
Akavan Erityisalojen mielestä koronaviruspandemiaa ei voi tulkita säädöksen tarkoittamaksi syyksi palkanmaksun keskeytykselle. Epidemia ei ole tulipalon tai poikkeuksellisen luonnontapahtuman kaltainen tilanne eivätkä viranomaisten rajoitukset ole laissa tarkoitetulla tavalla yllätyksellisiä.
Hallituksen suunnitelmat valmiuslakien käyttöönotosta olivat tiedossa yli viikon ajan ennen Lappeenrannan kaupungin päätöstä. Virkasuhteisten osalta päätös on kiistatta lainvastainen, koska työsopimuslakia ei sovelleta julkisoikeudellisiin palvelussuhteisiin, liitto toteaa kirjelmässään Lappeenrannan kaupungille.
– Maan hallitus on vedonnut kuntiin, etteivät ne lomauttaisi. Hallitus on tukemassa kuntien taloutta tukipaketilla, jota käsitellään pian kehysriihessä. On vastuutonta tehdä hätäisiä henkilöstöön kohdistuvia säästöpäätöksiä ennen tietoa kuntien saamasta valtion tuesta, sanovat Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki ja kuntasektorin neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari.
– Tulkitsemme, että Lappeenrannan kaupunki käyttää poikkeustilannetta hyväkseen säästösyistä. Saavutettava säästö on kuitenkin pieni, koska kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelujen osuus kaupungin budjetista on vain muutama prosentti.
Akavan Erityisalat vetoaa Lappeenrannan kaupunkiin, jotta se peruisi päätöksen palkanmaksun keskeytyksestä. Jos työn tarve on oikeasti vähentynyt eikä korvaavaa työtä löydy, on aloitettava normaali yhteistoimintamenettely.
Mikäli päätökset tulevat voimaan, liitto arvioi jälkikäteen Lappeenrannan kaupungin toimien oikeellisuuden ja riitauttaa jokaisen jäseniään koskettavan epäselvän tapauksen.
Nyt kannattaisi panostaa palveluinnovaatioihin ja etäpalvelujen kehittämiseen
– Maan hallitus sulki asiakkailta valmiuslain nojalla kunnallisia palvelutiloja, muun muassa kirjastot, kirjastoautot, museot, teatterit, kulttuuritalot, uimahallit, muut liikuntatilat ja nuorisotilat. Fyysisen asiakaspalvelun päättyminen ei tarkoita, että työ näissä palveluissa olisi loppunut, Akavan Erityisalat muistuttaa.
– On kansalaisten hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä, että poikkeusoloissa kulttuuri-, kirjasto-, liikunta- ja nuorisopalveluja pidetään yllä mahdollisimman paljon virtuaalisesti esimerkiksi etäyhteyksien välityksellä. Lappeenrannassa työnantaja on säästötoimillaan estämässä tämän.
– Poikkeuksellisissa olosuhteissa kuntien palvelutuotannossa on tilaa palveluinnovaatioille ja luovuudelle. Nyt kannattaa voimavaroja kohdentaa etenkin fyysistä läsnäoloa korvaavien etäpalvelujen tuottamiseen. Lomauttamisten sijaan henkilöstön osaaminen tulisi valjastaa kaupunkilaisten hyvinvoinnin tukemiseen ja etäratkaisujen kehittämiseen.
Lisätietoja:
Salla Luomanmäki, toiminnanjohtaja
puh. 040 700 7800, 0201 235 341
Jaakko Korpisaari, kuntasektorin neuvottelupäällikkö
puh. 0201 235 363, 040 777 9422
Akavan Erityisalat
Tiedotteen alkuperäinen julkaisuaika 6.4.2020 klo 18.46.