Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen: Kuntatalous ei voi sanella lasten oikeutta koulutukseen

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen on tyytyväinen hallituksen kuntataloutta tukeviin budjettipäätöksiin. Marinin hallitus ilmoitti eilen, että se paikkaa koronan kolhimaa kuntataloutta 1,45 miljardilla eurolla.

17.9.2020

– Maan hallitus lähettää budjettipäätöksillään vahvan viestin kuntapäättäjille. Koulutus ja kasvatus on pidettävä kunnossa koko maassa. Lapsilla ja nuorilla on täysimääräinen oikeus laadukkaaseen opetukseen ja varhaiskasvatukseen, eikä sen toteutuminen voi vaihdella kunnan taloustilanteen mukaan, Olli Luukkainen muistuttaa.

Luukkainen vierailee tänään OAJ:n maakuntakierroksella Kouvolassa ja tapaa muun muassa kaupungin johtoa. OAJ on arvostellut kaupunkia opetushenkilöstön lomautuksista. Opettajien lomautukset ovat Luukkaisen mielestä erityisen haitallisia tänä syksynä, kun jokaisen kunnan pitäisi keskittyä täysillä paikkaamaan koronan aiheuttamaa oppimisvajetta.

– Lomauttamalla tavoiteltu taloudellinen hyöty kuntataloudelle on kyseenalainen, mutta haitat oppilaille ja opiskelijoille ovat sen sijaan kiistattomat. Ei toki ole kohtuullista sekään, jos kunnat jätetään yksin selviytymään talousahdingostaan. Vaikka kunnilla on lakisääteinen velvollisuus järjestää koulutus- ja varhaiskasvatus, on valtion viime kädessä kannettava vastuu peruspalveluista. Esimerkiksi perusopetuksen tehtävät ja tavoitteet eivät voi vaihdella sen mukaan, missä kunnassa perhe sattuu asumaan.

– On muitakin kuntia, jotka ovat vastaavassa tilanteessa kuin Kouvola: oppilasmäärä vähenee ja verotulopohja heikkenee. Opetuksen ja kasvatuksen luulisi silti olevan kuntapäättäjien kunnia-asia, josta ei tingitä. Kuntien kannattaisi viimeistään nyt luopua lomautuksista tai keskeyttää ne ja odottaa hallituksen päättämä lisärahoitus, Luukkainen huomauttaa.

Luukkainen myöntää, että pohjoisen Kymenlaakson tulevaisuusnäkymät eivät ole maan kirkkaimmat. Esimerkiksi Kouvolassa peruskoulun oppilasmäärä on vähentynyt viidessä vuodessa lähes 470 oppilaalla eli yhden keskikokoisen yläkoulun verran. Vaikka väkiluku supistuu ja työttömyysluvut ovat korkeat, pitää nuoriin valaa tulevaisuudenuskoa.

– Kouvola ei ole viiden vuoden aikana saanut laskemaan niiden nuorten lukumäärää, jotka eivät heti peruskoulun jälkeen jatka lukiossa eivätkä ammatillisessa koulutuksessa. Onneksi keskeyttämisiä ammatillisessa koulutuksessa on Kouvolassa vähemmän kuin maassa keskimäärin.

– Huolenamme on, miten kaikille nuorille maassamme saataisiin vähintään toisen asteen tutkinto. Oppivelvollisuuden laajennus etenee ja sen pitäisi tuoda parannusta asiaan, Luukkainen uskoo.

Kouvola suurin lomauttaja

Kouvolan ohella 19 muuta kuntaa lomauttaa opetushenkilöstöä tänä syksynä, mutta Kouvola on suurista kaupungeista ainoa, joka lomauttaa opettajia tänä syksynä.

Yt-neuvottelujen tuloksia odotetaan vielä 11 kunnassa ja 115 kuntaa on neuvottelujen jälkeen luopunut lomautuksista tai muista henkilöstömenoleikkauksista. OAJ seuraa lomautustilannetta sivuillaan.

Yhteyshenkilöt:
Olli Luukkainen
Puheenjohtaja
+358 500 652 872
olli.luukkainen@oaj.fi