– On kuitenkin hyvin lyhytnäköistä supistaa tai ajaa kokonaan alas ennaltaehkäisevä terveydenhuolto. Monissa kunnissa ja kuntayhtymissä esimerkiksi neuvolapalvelut sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon palvelut on ajettu minimiin ja terveydenhoitajat on sijoitettu sairaanhoidollisiin tehtäviin, toteaa Terveydenhoitajaliiton puheenjohtaja Tiina Mäenpää.
Terveydenhoitajia tarvitaan myös koronaepidemian aikana neuvoloissa sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa. Neuvolatyön tehtävänä on turvata raskaana olevan, sikiön ja eri ikäisten lasten paras mahdollinen terveys sekä kasvun ja kehityksen tukeminen, edistäen koko perheen terveyttä ja hyvinvointia. Paheneva tautitilanne ja liikkumisen rajoittaminen voi aiheuttaa vanhemmissa ahdistusta ja pelkoa. Elämänpiirin kaventuminen voi myös synnyttää parisuhdeongelmia, lisääntynyttä alkoholinkäyttöä ja mielenterveysongelmia sekä jaksamattomuutta vanhempana, samoin kuin taloudellisia vaikeuksia.
Lasten ja nuorten tavalliset arkirutiinit ovat muuttuneet koulunkäynnin muututtua etäopiskeluksi, kaverisuhteita on rajoitettu ja harrastukset ovat keskeytyneet. Myös nuoria koronavirustilanne voi ahdistaa ja masentaa. Lasten ja nuorten mielenterveyden kehitys on ollut ennen koronaepidemiaakin huolestuttava. Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon tavoitteena onkin turvata lapsen ja nuoren oppimista, hyvinvointia sekä fyysistä ja psyykkistä terveyttä.
– Oppilashuollon työntekijöistä terveydenhoitaja on yleensä se, joka parhaiten tuntee oppilaat ja heidän perheensä sekä perheiden mahdollisen tuentarpeen. On tärkeää, että huolenaiheista ja ongelmista voi puhua tutulle, luotettavalle terveydenhoitajalle ja niihin puututaan yhteiskunnallisessa kriisitilanteessakin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tässä epävarmassa ja pelottavassakin tautitilanteessa on tärkeää, että lapset, nuoret ja perheet saavat tutuista, perheille suunnatuista palveluista matalalla kynnyksellä nopeasti apua ja tukea, Mäenpää muistuttaa.
Ennaltaehkäisevää ja terveyttä tukevaa työtä ei voi jättää koronaviruksen jälkeiseen aikaan.
– Me emme tiedä viruksen käyttäytymisestä ja mahdollisista uusista aalloista ja niiden kestosta, siksi myös epidemian aikana tulee säilyttää ennaltaehkäisevän terveydenhuollon palvelut. Muuten ongelmat lisääntyvät ja kasaantuvat myöhäisempään ajankohtaan, eikä se ole inhimillisesti eikä taloudellisesti kestävää, Mäenpää painottaa.
Lisätiedot:
puheenjohtaja Tiina Mäenpää, puh. 044 542 0557, tiina.maenpaa@terveydenhoitajaliitto.fi