Akavan budjettiriihikannanotto elokuu 2023
Akavan hallitus hyväksyi budjettiriihikannanoton elokuun kokouksessaan. Akava toteaa kannanotossa, että linjaukset julkisen talouden ongelmien ratkaisemiseksi ovat mittaluokaltaan perusteltuja. On hyvä, että ansiotuloverotukseen tehtiin kevennyksiä ja TKI-panostukset tehtiin aiemmin linjatun mukaan. Akava moitti, että leikkaukset ovat osin liian etupainotteisia ja kansalaisten kannalta liian isoja. Hallitusohjelman maahanmuuttolinjaukset vähentävät halukkuutta tulla Suomeen opiskelemaan ja tekemään työtä. Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen heikentää merkittävästi työelämässä olevien jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia.
Työmarkkinajärjestöiltä kannanotto työttömyysvakuutusmaksujen alentamisesta syntyvän säästön käyttämiseen
Työmarkkinajärjestöt EK, KT, SAK, Akava ja STTK ottavat kantaa työttömyysvakuutusmaksujen alennuksista syntyvän säästön käyttämiseen. Keskusjärjestöt katsovat, että työttömyysvakuutusmaksujen vakuutusperiaatteesta tulee pitää kiinni. Ne korostavat, että vakuutusmaksuja ei ole tarkoitettu paikkaamaan muuta julkista taloutta.
Hae Akavan opiskelijoiden 1. varapuheenjohtajaksi
Akavan opiskelijoiden valtuuskunta valitsee 1. varapuheenjohtajan vuoden 2023 loppuun asti kokouksessaan sunnuntaina 24.9.2023 Helsingissä.
Muutostöissä-kampanja haluaa avata silmät kulttuurisesti moninaisen työelämän mahdollisuuksille
Somevaikuttajavetoinen kampanja alkaa syyskuussa. Asennemuutos on välttämätön ja jokaisen työelämässä olevan vastuulla.
Palkat ja työajat ovat työllistäneet kesäduunari-neuvojaa
Kesäduunari-neuvoja Vee Tiriseltä on kesän aikana tiedusteltu eniten palkoista, työajoista, työsopimuksesta ja työturvallisuudesta. Tirinen toivoo, että uusia työntekijöitä ei jätetä työpaikalla yksin. Olennaista on hyvä perehdyttäminen, johon kuuluu myös luottamushenkilöiden esittely.
Konstantin Kouzmitchev Akavaan johtavaksi asiantuntijaksi
Akavan koulutuspolitiikan johtavaksi asiantuntijaksi on valittu tekniikan kandidaatti Konstantin Kouzmitchev. Hän toimii Emmi Venäläisen toimivapaan sijaisena. Akavassa Kouzmitchevin tehtäviin kuuluvat yliopisto- ja tiedepolitiikka-asiat ja niihin vaikuttaminen.