Äidin ei kannata pysyä kotona, jos isällä on vanhempainvapaa käyttämättä

Vain kuusitoista prosenttia vauvaperheistä on sellaisia, että perheellä on enemmän rahaa, jos äiti on kotihoidontuella, vaikka isällä on vanhempainrahapäiviä käyttämättä. Työllisten vanhempien perheissä taloudellinen näkökulma useimmiten puoltaa vanhempainvapaan tasajakoa.

13.11.2022

Syyskuun alusta lähtien vanhempainvapaajärjestelmä muuttui. Ansiosidonnaisten perhevapaiden pituus kasvaa 43 arkipäivällä (liki 2 kalenterikuukautta), mutta pidennys edellyttää, että kahden vanhemman perheessä vanhempainrahakautta jaetaan aiempaa tasaisemmin. Tämä tarkoittaa, että isien pitää jäädä nykyistä pidemmäksi ajaksi kotiin hoitamaan vauvaa.

Jo ennen uudistusta isillä oli oma 54 päivän isyysvapaakiintiö, josta vähintään 36 päivää sai pitää varsinaisen vanhempainvapaakauden päätyttyä niin, että äiti ei voinut olla samanaikaisesti kotona kotihoidontuella. Myönteisestä kehityksestä huolimatta 55 prosenttia isistä ei käyttänyt isäkiintiötä ollenkaan, kun samanaikaisesti kotihoidontuen suosio on edelleen suuri: noin 80 prosenttia äideistä käyttää kotihoidontuen järjestelmää. Luvut viittaavat siihen, että tilanne, jossa äiti on kotihoidontuella, vaikka isyysvapaapäiviä on vielä käyttämättä, on varsin yleinen. Haastattelututkimuksissa yleisimpänä syynä isän vähäiseen vanhempainrahan käyttöön nousee se, että perheen talous ei salli sitä.

Kyselytutkimuksissa vastaajien yleisin perustelu isien vähäiselle perhevapaiden käytölle on raha. Väittämänä tai olettamana on, että isän jääminen vanhempainvapaalle heikentää perheen taloutta. Onko tosiaan näin vai onko kyseessä enemminkin vastaajien tapa antaa ”poliittisesti korrekti” vastaus sen sijaan että paljastaisivat olevansa lapsenkasvatuksessa perinteisen sukupuoliroolien kannalla?

Selvityksessäni perhevapaiden jaosta , joka Akava Works julkaisi syyskuun alussa, pyrin ensimmäistä kertaa kattavasti tutkimaan numeroiden valossa, mitä vauvaperheiden nettotuloille tapahtuu, jos isä jää kotiin äidin sijaan. Teen tämän tarkastelemalla vuonna 2018 vauvan saaneiden perheiden tulo- ja työllisyystietoja ja simuloimalla (arvioimalla) sen perusteella perheen verojen jälkeiset tulot kolmessa vaihtoehtoisessa tavassa jakaa käyttää perhevapaita niin, että vauva hoidetaan kotona vuoden ajan. Laskelmat on tehty syysuun alussa voimassa tulleen uuden perhevapaalainsäädännön mukaan.

Keskeisin tulos on, että 86 prosentissa tapauksia perheen talous kärsii, jos äiti jää hoitamaan lasta kotihoidontuella ennen kuin isä on käyttänyt loppuun vanhempainpäiväoikeutensa. Tappio on merkittävä. Puolet perheistä menettäisi vähintään 8,6 prosenttia vuosituloistaan, jos kaikki päivät jäävät käyttämättä, joita isä ei voi siirtää äidille uudistetun lainsäädännön mukaan, mutta äiti hoitaa lasta kotona kotihoidontuella.

Tyypillisin tilanne, joissa isän ei kannata pitää perhevapaita, on perheissä, joissa äiti on työtön ja isä työllinen. Perheistä, joissa molemmat vanhemmat ovat kokoaikatyössä, vain kaksi ja puoli prosenttia ovat sellaisia, että perheen talouden kannalta on parempi, että äiti on kotihoidontuella silloinkin, kun isällä on vanhempainvapaapäiviä käyttämättä.

Kokoaikatyöllisten vanhempien joukossa (47 prosenttia kaikista), vanhempainpäivärahakauden tasajako useimmiten johtaa vielä parempaan perheen rahatilanteeseen kuin se, että isä pitää vain ei-siirrettävän osuuden vanhempainrahapäivistä. Tulos selittyy pitkälti suomalaisen verolainsäädännön yksityiskohdilla, sillä myös työllisten äitien perheissä isällä on tyypillisesti suuremmat ansiotulot, joten bruttotulot jäävät yleensä pienimmiksi, jos tietyllä ajanjaksolla isä jää äidin sijaan hoitamaan lasta vanhempainrahalla. Kuitenkin perhebudjetin kannalta ero näiden skenaarioiden välillä on tyypillisesti verraten pieni, joten oletettavasti jatkossakin henkilökohtaiset asenteet ja mieltymykset ratkaisevat usein, pitääkö isä vain ne perhevapaat, joita ei voi siirtää äidille vai jaetaanko vanhempainrahakausi tasan.

Tulokset osoittavat, että uudistetussa perhevapaalainsäädännössä on hyvät taloudelliset kannustimet nykyistä tasaisemmalle perhevapaiden jaolle. Siksi on odotettavissa, että isät käyttävät jatkossa yhä enemmän perhevapaita.

Huoleni, joka käsitykseni mukaan moni jakaa, on, että vauvaperheillä ei ole riittävää osaamista arvioida perhevapaiden jaon vaikutuksia perheen rahatilanteeseen. Esimerkiksi verojärjestelmämme on sellainen, että isän suurempi palkka ei tarkoita automaattisesti perheelle enemmän käteen jäävä rahaa, jos vain äiti pysyy kotona lasten kanssa. Puutteellinen kyky hahmottaa mutkikasta kokonaisuutta helposti johtaa siihen, että isän rooli ”perheen elättäjänä” ylikorostuu ja jarruttaa sukupuolineutraalimpaa lasten kotihoitoa. Niin lienee tarvetta järjestelmällisemmälle ja yksilöllisemmälle vauvaperheille tarkoitetulle talousneuvonnalle.