Julia Sangervo tekee tällä hetkellä pro gradua ilmastoahdistuksesta ja -toivosta Tampereen yliopistossa.
Ilmastoahdistus on käsitteenä tuore ja sen mittaamiseen ei ole olemassa vielä luotettavaa tapaa, eikä kansainvälisesti vakiintunutta määritelmää.
Suomessa ilmiötä on tutkinut ympäristöteologi ja kirjailija Panu Pihkala. Hän määrittelee ilmastoahdistukseksi kaikki vaikealta tuntuvat tunteet, jotka heräävät ilmastonmuutoksesta.
Sangervon mukaan mediavälitteinen kuva ilmastoahdistuksesta on yksipuolinen ja negatiivisesti värittynyt.
Gradussaan Sangervo pääsi yhdistämään kolme hänelle tärkeää aihetta: mielenterveyden, yhdenvertaisuuden ja ilmastonmuutoksen.
“Ilmastoahdistus on pohjimmiltaan selviytymistä edistävä tunne, joka syntyy siitä, että tulevaisuuttamme ja elintilaamme uhkaa jokin asia.”
Sangervon mukaan ongelma on pikemminkin se, että ihmiset eivät tunne tarpeeksi ilmastoahdistusta.
“Ahdistus voi parhaimmillaan aktivoida toimintaan.”
Sangervo aloitti viime vuoden lokakuussa Psykologiliitolla, jossa hän vastaa muun muassa opiskelijaneuvonnasta.
Hän ei pidä mielenterveyden ja fyysisen terveyden välisestä rajanvedosta, joka vallitsee yhteiskunnassa yhä edelleen.
“Yleensä ajatellaan, että fyysinen terveys on sellainen, joka välillä rikkoutuu ja se on täysin normaalia. Mielenterveys nähdään sellaisena, että sitä joko on tai ei ole.”
Sangervon mukaan on yleistä, että ihmiset arvottavat tunteita myönteisiin ja kielteisiin, vaikka se ei ole järkevää.
“Kaikilla tunteilla, esimerkiksi surulla, vihalla ja ahdistuksella on adaptiivinen tarkoitus ja niitä on tärkeää kuunnella. Eivät ne tule tyhjästä, vaan edistävät meidän selviytymistä.”
Sangervo on tutkinut gradussaan myös ilmastotoivoa.
“Pelkkä ilmastoahdistus on lamaannuttava, koska tulee tunne sitä, että ei ole mitään enää tehtävissä. Ahdistuksen rinnalla voi samanaikaisesti tuntea toivoa, jota ruokkii yhteisöllisyys ja yhdessä jaettu uhka.”
“Tämä on kaikkien yhteinen haaste, jonka edessä olemme. Toivoon kuuluu aina epävarmuus tulevaisuudesta.”
IPCC:n raportin mukaan ilmastonmuutoksen pahimmat uhkaskenaariot on edelleen mahdollista pysäyttää, mutta se vaatii ripeitä toimia koko yhteiskunnalta.
Ei ole sattumaa, että ilmastonmuutoksesta ovat huolestuneet erityisesti nuoret, sillä heidän tulevaisuutensa on maalattu täyteen uhkakuvia.
“Se ei missään nimessä ole hyvä asia, jos lapset ja nuoret ovat niin ahdistuneita, etteivät pysty enää toimimaan.”
Yksi ilmastonmuutoksen suurimpia syitä on planeetan resursseista piittaamaton kuluttamisen tapa.
“Ilmastonmuutos on samalla eksistentiaalinen, merkityksellisyyden kriisi, koska meidät on opetettu siihen, että hyvä elämä on kuluttamiseen sidoksissa. Mitä järkeä on missään, jos kaikki, mitä teemme johtaa tuhoon?”
Sangervon mukaan tällöin on palattava miettimään arvoja ja mitä ihminen todella haluaa elämältään ja tulevaisuudelta.
Hän korostaa, että psykologin työssä on olennaista käsitellä omia tunteitaan ja vaikealta tuntuvia asioita.
Gradun tekemiseen hypätessään Sangervo joutui kohtaamaan omia pelkojaan.
“Huomasin, että reaktioni ilmastoahdistukseen oli välttely, mikä on hyvin tyypillinen reaktio.”
Yhtenä päivänä Sangervo soitti ystävälleen luettuaan katastrofiuutisia.
“Vakavasta aiheesta huolimatta käsittelimme asiaa myös huumorin kautta. Vertaistuki on tärkeää, ettei jää yksin asioiden kanssa.”
Sangervo nostaa esiin kognitiivinen dissonanssin käsitteen, joka tarkoittaa ihmisen tietojen ja asenteiden välistä ristiriitaa.
Esimerkiksi suuri osa ihmisistä tietää, että tupakointi on vaarallista, mutta tekee sitä silti. Sama ilmiö koskee kaikkia kuluttamisen tapoja.
“Jos nyt myönnän, että lentäminen on paha asia, myönnän samalla, että olen itsekin paha.”
Ruotsissa on alettu puhumaan lentohäpeästä. Osa ihmisistä ei esimerkiksi halua jakaa enää sosiaalisessa mediassa kuvia lentämisestä, koska kokee tekevänsä väärin suosiessaan lentomatkustamista.
Sangervon mukaan olennaisinta olisi keskittyä yhteiskunnallisiin muutoksiin yksilön syyllistämisen sijaan.
“Me tulemme kaikki kulttuurista, joka on rohkaissut kuluttamaan. Sosiaalisilla normeilla on suuri vaikutus, jos haluamme muuttaa tulevaisuutta.”
Luopumisen sijaan pitäisi miettiä, mitä hyvää ilmastonmuutoksen torjunta tuo elämään.
“Ilmastonmuutoksen torjumisesta voi tulla uusi merkityksen lähde.”
Ahdistus hälvenee, kun elämällä on suunta ja tarkoitus. Nykyihmiselle se tarkoittaa ekologista jälleenrakentamista ja pahimpien uhkien pysäyttämistä.
Myös Sangervo haluaisi tulevaisuudessa soveltaa psykologian osaamistaan erityisesti ilmastoviestinnässä. Hän on yksi Psykologien ilmastorintaman aktiiveista, jotka julistivat vuodenvaihdeessa ilmastolupaushaasteen.
“Ilmastonmuutos on luonnontieteellinen ilmiö, jonka torjuminen on psykososiaalinen ilmiö. Sen takia psykologeilla on paljon annettavaa.”
Teksti ja kuvat Johannes Roviomaa
Julia Sangervo, Psykologiliitto, psykologian opiskelija
Syntynyt 1994 Helsingissä
Psykologian kandidaatti, maisterivaiheen opiskelija
Aloittanut vuonna 2019 Psykogiliitossa opiskelijasihteerinä. Tätä ennen työskenteli Auntie Solutions -yrityksessä kehittämisasiantuntijana
Harrastukset: Avantouinti, jooga, videopelit, kirjallisuus
Perhe: Avopuoliso, koira
