LUT-yliopiston kestävyystieteen professori Helena Kahiluoto on viettänyt puolitoista kuukautta ”metsäläisen elämää” kotonaan Juvalla, joka on maa- ja metsätalousvaltainen kunta Etelä-Savossa.
Kestävyystiede yhdistelee eri tieteenalojen näkökulmia ja on kuin mosaiikki maailmasta, jonka palapeli on kauttaaltaan levällään. Rakennetaan kokonaiskuvaa ja tutkitaan, mitä tarvitaan, jotta ihmiskunta voisi hyvin planeetan kantokyvyn rajoissa.
Koronapandemian takia valtiot ovat sulkeneet rajansa. Omavaraisuus on noussut vahvasti esiin ympäri maailmaa.
Kahiluoto on tutkinut muun muassa ruokajärjestelmän monimuotoisuutta ja resilienssiä eli sopeutumis- ja muutoskykyä. Hän on kollegoineen kartoittanut, mitä tarvitaan, jotta suomalainen ruokaketju olisi tulevaisuuden shokkien varalta nykyistä toimintavarmempi.
– Tärkeimmät tekijät liittyvät ruokaketjuun ja riippumattomuuteen tuotantopanosten saatavuudesta ja hinnasta etenkin energian, ravinteiden ja työvoiman osalta.
Muutos- ja sopeutumiskykyä ei tarvita pelkästään koronapandemian keskellä, vaan monenlaisten muutosten ja shokkien varalta, joita ovat olleet esimerkiksi Neuvostoliiton hajoaminen, Euroopan unioniin liittyminen ja kauppasaarrot.
Ilmastonmuutos on kuitenkin shokeista suurin.
Ilmastonmuutoksella ja koronapandemialla on yhtäläisyyksiä. Monimuotoisuus maataloudessa tuo turvaa vaihtelevissa sääoloissa ja muissa häiriötilanteissa.
Tuotteiden omavaraisuusaste on Suomessa verrattain korkea, kokonaisuutena noin 80 prosenttia, kertoo Kahiluoto. Tämä ei kuitenkaan sisällä tuotantopanoksia.
Koronapandemian aiheuttamana monissa maissa saatetaan irtautua globaalista ruokaketjusta. Työvoiman saanti on vaikeutunut.
– Maat alkavat huolehtia ensisijaisesti omasta ruokaturvastaan. Tämä nähtiin rajusti vuosikymmenen alussa ruokakriisissä, kun sään ääri-ilmiöt aiheuttivat satojen menetyksiä ja ruoan hinta moninkertaistui.
Kahiluoto korostaa, että maailmanlaajuisessa ruokajärjestelmässä keskinäisriippuvuudet ovat suuret, mutta niistä pitäisi tarvittaessa pystyä kytkeytymään irti. Hankintaketjuja on harkitusti hajautettava ja varauduttava tarvittaessa korvaamaan menetyksiä myös kansallisin voimin.
Globaalissa ruokaketjussa kaikki munat eivät voi olla yhdessä korissa, koska konfliktit, muuttoliike, epidemiat tai sään ääri-ilmiöt voivat aiheuttaa shokkeja.
– Pitää olla vaihtoehtoja selvitä häiriöistä ja muutoksista, jos globaali markkinahinta heilahtelee.
Kahiluoto jakaa kestävyyden kolmeen näkökulmaan: maapallon kestokyvyn rajoissa pysymiseen, sosiaaliseen kestävyyteen ja taloudelliseen kestävyyteen. Maapallon kantokykyä tutkitaan tieteellisillä mittareilla.
Kahiluodon mukaan keskeinen rooli on solidaarisuudella.
Sosiaalinen kestävyys vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten ruokajärjestelmä pysyy sopeutumiskykyisenä. Luottamuksen säilyttäminen ja yhteistyö on mahdollista vain oikeudenmukaisuuden ja reiluuden kokemuksen kautta.
– Vaikka meillä on toistaiseksi riittävästi ruokaa, merkittävä osa väestöstä on kuitenkin aliravittua maailmanlaajuisesti. Se, miten globaali ruokajärjestelmä järjestetään, on ratkaisevaa yhteiskuntarauhalle.
– Meidän pitäisi kyetä pysymään planeetan rajoissa ja taata kaikille riittävästi ravitsevaa ruokaa. Kestävyyttä tuottavasta taloudesta, kuten jakamis- ja kiertotaloudesta pitää tehdä kannattavaa ja houkuttelevaa.
Maataloudella ja ruoantuotannolla on Kahiluodon mukaan keskeinen asema ravinteiden kierrossa, maan ja veden rehevöitymisessä ja sitä kautta luonnon monimuotoisuuden häviämisessä.
Kestävyysmuutoksen vaikeus johtuu Kahiluodon mielestä siitä, että nykytilanteesta hyötyvät tahot, kuten elinkeinoelämä ja ylikansalliset yritykset, ovat kehittyneet vahvoiksi ja puolustavat asemiaan. Toiminta voi olla nykysäännöin taloudellisesti kannattavaa, mutta ympäristön tai oikeudenmukaisuuden näkökulmasta kestämätöntä.
– Turvepelloista luopuminen vastaisi melkein henkilöautoliikenteen päästöjä suuruudeltaan.
– Katselen etätöissä kotonani järveä, joka oli joitakin vuosikymmeniä sitten vielä kirkasvetinen ja hiekkapohjainen. Yläjuoksun turvesuot ovat pilanneet sen.
Yksi maanviljelijöiden tulevaisuuden tehtävistä on sitoa hiiltä maaperään.
– Ei ole mikään automaatio, että maatalous sitoo hiiltä, mutta se on onneksi mahdollista.
Maatalous tarvitsee Kahiluodon mukaan paradigman muutoksen. Nykyiseen järjestelmään on investoitu paljon ja se on linkittynyt laajoiksi verkostoiksi. Siihen liittyy myös paljon valtaa ja politiikkaa.
– Monimuotoisuutta ja vaihtelevuutta tarvittaisiin, jotta löydetään uusia ratkaisuja, kun vanhat eivät enää toimi.
Kahiluoto näkee, että Agronomiliitto voi tiedotustoiminnan lisäksi herättää keskustelua ja nostaa uusia näkökulmia esiin, esimerkiksi Vuoden agronomi -valinnoilla ja seminaarien sekä artikkelien muodossa.
– Agronomiliiton jäsenistöllä on valtavat vaikutusmahdollisuudet.
Suomalaisten viljelijöiden hyvinvointi on pitkään ollut uhattuna. Kahiluoto pitää tärkeänä keskustelevaa, kokeilevaa ja reilua ruokaketjua, joka palkitsee ihmisten uhraukset.
– Sosiaalitieteilijät ovat osoittaneet, että järjestelmä tai ketju on juuri niin sopeutumiskykyinen kuin sen heikoin lenkki.
Viljelijöiden toimintakyvyn ylläpitäminen ja jatkuvuuden turvaaminen ei ole mennyt Kahiluodon mukaan hyvään suuntaan.
– Lisäarvon jakamisessa eri toimijoiden kesken on paljon parantamisen varaa.
Maanviljelijät ansaitsisivat myös kunnianpalautuksen.
– Meidän täytyy huolehtia siitä, että viljelijät saavat reilun kohtelun ja työlleen vastikkeen. Toimintaympäristön tulee olla houkutteleva myös tuleville sukupolville.
Kahiluoto nostaa esiin kansainvälisen epidemiologisen tutkimuksen, jossa on osoitettu, että pelko tulla nähdyksi vähempiarvoisena synnyttää väkivaltaa.
– Inhimillisen arvokkuuden turvaaminen ei ole meidän tämänhetkisen kulttuurimme ydintä. Sen puutteesta viljelijät ovat joutuneet kärsimään liian pitkään. Toivon, että koronapandemia korjaa tätä asiaa.
– Yhtäkkiä kaikki ovat huolissaan siitä saavatko maatilat, mitä tarvitsevat ja onko ruoantuotannossa riittävästi työntekijöitä.
Suomi on maailman pohjoisin maatalousmaa, jonka pelloista suuri osa on rehuntuotannossa.
Kahiluodon mukaan Suomen pitää varautua tuottamaan ruokaa myös muualle, koska ilmastonmuutos tuhoaa elinolosuhteita ja pilaa ruoantuotantoa väestörikkailla alueilla.
Ihmiskunnan on vähennettävä eläintuotteiden kulutusta. Siitä huolimatta myös suomalaiselle kotieläintuotannolle on tulevaisuudessa tarvetta.
– Työnjaossa märehtijöillä ja suomalaisella hiiltä sitovalla nurmella ja vesivaroilla on paikkansa. Sidotaan karannutta hiiltä takaisin peltomaahan, jolloin hillitään ilmastonmuutosta ja ollaan samalla paremmin säänkestäviä.
Monimuotoisuutta tarvitaan pelloilla, maatiloilla ja koko kansainvälisessä ruokaketjussa.
Pelloille tarvitaan maankäytön monimuotoisuutta ja kasvilajikkeita, jotka reagoivat eri tavoin ilmastonmuutokseen ja pärjäävät sään ääri-ilmiöiden yleistyessä. Maatilat tarvitsevat myös vaihtoehtoisia tulovirtoja, jotka turvaavat tilan jatkuvuutta, vaikka tulisi kato.
Teksti: Johannes Roviomaa
Kuvat: Juho Salminen
Helena Kahiluoto agroekologi, kestävyystieteen professori, Agronomiliiton jäsen
Syntynyt vuonna 1956, Tampereella
Tammikuusta 2020 lähtien Suomen Akatemian yhteydessä toimivan strategisen tutkimuksen neuvoston ohjelmajohtajana.
Työskennellyt kaksikymmentä vuotta ruokajärjestelmien kestävyyteen ja kiertotalouteen liittyvien kysymysten parissa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa sekä Helsingin yliopistossa.
Kehitti YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön palveluksessa Nepalissa vihannestuotantoa vitamiinipuutosten lievittämiseksi.
Tutki Etiopiassa köyhien pienviljelijöiden ravitsemusturvaa ja heidän mahdollisuuttaan päästä peltometsäviljelyn kautta hiilimarkkinoille.
Harrastukset: tanssi, puutarhanhoito, kirjallisuus
Perhe: Puoliso ja kaksi poikaa
