Akavan yrittäjäpalkinto sarjayrittäjä Juuso Enalalle

Akavan yrittäjäpalkinnon saaja on kauppatieteiden maisteri Juuso Enala. Hänet tunnetaan teräväkynäisenä ideageneraattorina, joka mieluummin ryhtyy rakentamaan uutta kuin kotiutuu tuttuun ja turvalliseen. Johtajana hän luottaa tasavertaiseen keskusteluun. Harrastuksista hauskin on työnteko. Iltaisin Enala rentoutuu ”höpöttelemällä Linkkarissa”.

12.10.2023

Akavan yrittäjäpalkintotyöryhmä painottaa valinnassaan Juuso Enalan taustaa menestyvien yritysten perustajana sekä kasvuyrittäjyyden edistäjänä Akava-yhteisössä. Työryhmä nostaa esiin Enalan työn tuloksista muun muassa markkinointiteknologiatoimisto Avidly Oyj:n, joka palvelee asiakkaita Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Iso-Britanniassa ja Kanadassa.

Enala korostaa, ettei matka viiden hengen paikallisesta toimistosta kolmensadan työntekijän kansainväliseksi toimistoksi ollut pikaspurtti vaan 19 vuoden mittainen maratoni.

Älä yritä yksin vaan rekrytoi rohkeasti

– Tämä on viestini kaikille akavalaisille yrittäjille: älkää yrittäkö yksin, vaan rekrytoikaa rohkeasti. Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen, kerran se vain sattuu se kylmään veteen hyppääminen. Sen jälkeen helpottaa.

Vuonna 2018 Enala jätti Avidlyn ja perusti Turkuun Hansdotter Oy:n, luovan toimiston, ja sillä tiellä hän on yhä. Vuoden 2022 tilinpäätöksen mukaan Hansdotterin liikevaihto oli 1,75 miljoonaa euroa. Nousua edelliseen vuoteen oli reilut 20 prosenttia. Luottoluokitus oli paras mahdollinen AAA.

– Tämä on viestini kaikille akavalaisille yrittäjille: älkää yrittäkö yksin, vaan rekrytoikaa rohkeasti.

Omasta toimenkuvastaan Enala kertoo, että 90-prosenttisesti päivät täyttyvät asiakkaiden tarpeiden ratkaisemisesta luovana suunnittelijana, minkä lisäksi näppiksiltä singahtaa jatkuvalla syötöllä kolumneja ja blogitekstejä. Yritystoiminnalle välttämättömän virallisen protokollan hoitavat yhtiökumppanit, toimitusjohtaja Ulla Suur-Inkeroinen ja operatiivinen johtaja Tatu Koivu.

Ilon kautta bisneksissä menestytään, ikuiseksi optimistiksi tunnustautuva Enala painottaa ja myöntää samalla, että totta kai vastuu ihmisistä ja liiketoiminnan tuloksesta myös painaa. Mutta kun pääsee seuraamaan työkaverien kukoistusta huippuosaajina, kuorma kevenee ja stressihormonit vaihtuvat endorfiinien hyrinäksi.

– On superpalkitsevaa olla mukana edistämässä parhaiden kykyjen nousua ykköstekijöiden joukkoon, Enala toteaa.

Keskustellaan rohkeasti, mutta ei mökötetä

Johtajana Enala luottaa tasavertaiseen keskusteluun. Kaikenlaista pönötystä hän vierastaa. Parhaiten hommat rullaavat erilaisien, avoimesti omat kantansa ilmaisevien persoonien kanssa. Auktoriteettikammo on virallisesti diagnosoitu psykologisissa testeissä, eikä Enala pokkurointia odota joukkueeltaankaan. On kuitenkin yksi asia, josta pomo ei tingi: sovituista asioista ja ajoista on pidettävä kiinni.

– Kun palaveri alkaa, eikä tyyppiä näy, soitan ja kysyn, että jäitkö auton alle vai missä viivyt.

Enalan mukaan kysymys ei ole ilkeilystä, vaan välittämisestä, isällisestä pienestä piikittelystä, jonka taustalla on vakava tarkoitus. Ylipäätään ihmisille pitää Enalan mielestä puhua nätisti.

– Ja kun joskus suuttuu, pitää nöyrtyä anteeksipyyntöön. Ajoittainen erimielisyys tai isoilla kirjaimilla puhuminenkaan eivät ole pahasta. Mököttäminen on.

– Nykyään monet asuvat yksin, ja monille työyhteisö on ainoa perhe. Työpaikalle on luotava mukava ja turvallinen ilmapiiri.

Matalasuhdanteessa myynti on kovaa työtä

Enala kuuluu sukupolveen, jolla on omakohtainen kokemus 1990-luvun lamasta, eikä taantumilta ole vältytty myöhemminkään. Hän tietää, että laskukauden tullen yritysten budjettileikkurit osuvat helposti markkinointiin.  Miltä tilanne näyttää syksyllä 2023, kun ollaan taas kovien aikojen äärellä? Pitääkö Hansdotterin luovan tiimin olla huolissaan huomisesta?

– Kovina aikoina myyntityötä on tehtävä tosissaan, jotta laskutus pysyy terveellä tasolla. Onneksi yrityspäättäjät ovat nykyään aiempia fiksumpia ja ymmärtävät brändin rakentamisen investointina, johon on satsattava määrätietoisesti suhdanteista riippumatta.

Mitä tahansa ja kenelle tahansa Hansdotter ei myy tiukimmassakaan mutkassa. Yrityksen toimintaa ohjaaviin arvoihin on kirjattu alat, joita ei haluta palvella. Esimerkiksi ydinvoimaloiden, turkistarhojen, tupakka- ja alkoholivalmistajien, poliittisten liikkeiden ja uskonnollisten yhteisöjen harmaana eminenssinä Hansdotter ei vaikuta.

Mahdollisten, ennalta tuntemattomien asiakkaiden taustat selvitetään ennen kuin nimet kirjoitetaan sopimuspaperiin.

– Haluamme varmistua, että mahdollinen asiakas toimii vastuullisesti. Jokaisella työntekijällämme on oikeus ottaa kantaa ja kieltäytyä yhteistyöstä. Yhdessä päättämämme poikkeus on verkkoprojekti ortodoksiselle kirkolle. Selitys on kirkon hurmaava yhteyshenkilö, jonka tunnemme vuosien takaa opettajana ja kollegana.

Tulokkaiden tuki ja kasvajien mentori

Tulisieluinen yrittäjä – tai ilosanoman julistaja, kuten Enala itse sanoo – suuntaa energiaansa oman firman lisäksi seuraavaan sukupolveen ja alalla kasvajiin. Mieluisia ovat puhujakeikat luentosaleissa ja tapaamiset kolmentoista mentoroitavan kanssa.

Juuso Enala on ennakkoluuloton kulttuurin harrastaja ja hän käy ulkomaanmatkoilla mielellään teatterissa. Aina en ymmärrä paikallista kieltä, mutta se ei haittaa.

Juuso Enala on ennakkoluuloton kulttuurin harrastaja ja hän käy ulkomaanmatkoilla mielellään teatterissa. Aina en ymmärrä paikallista kieltä, mutta se ei haittaa.

Enalalle ei varmaankaan kannata sanoa, että digilaitteen sininen valo voi haitata yöunta, ja kuuroille korville taitaisivat kaikua kehotukset lopettaa työasioiden ajattelu hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa.

Kollegiaalinen pallottelu on nimittäin niin hauskaa, että LinkedIn-kanava pysyy auki vielä senkin jälkeen, kun nukkumatti alkaa hiiviskellä nurkissa.

– Puhelimeen en vastaa ikinä päivälläkään, ellei soittamisesta ole ennalta sovittu, mutta Linkkarissa höpöttelen kaiket illat. LinkedIn on varmin tapa saada yhteys minuun, joten tämä vinkiksi kaikille, Enala sanoo.

Teksti Paula Launonen

Kuvat Tuomas Hinkkanen

 

Lue lisää aiheesta