COP15 on YK:n luontosopimuksen osapuolten 15. kokous. Koronakriisin takia kokousta ensin lykättiin ja sitten se jaettiin kahteen osaan: ensimmäinen osa pidettiin virtuaalisesti lokakuussa juuri ennen Glasgow’n ilmastokokousta ja toinen osa luontokokouksesta järjestetään huhti–toukokuussa Kunmingissa Kiinassa.
Ilmastokriisi ja luontokato eivät ole kaksi erillistä kysymystä, vaan niillä on yhtymäkohtia monella tasolla. Tähän asti näitä on kuitenkin käsitelty sekä tieteen että päätöksenteon piirissä pääasiassa omina erillisinä teemoinaan.
Itse odotan näkeväni COP26:n lopputuloksena aiempaa vahvempia kansainvälisiä päätöksiä, jotka ratkaisevat molempia kriisejä yhtäaikaisesti. Onneksi on hyvin tiedossa, että luonto- ja ilmastokriiseihin purevat monet samat keinot. Tieteellisesti hyväksi havaituista toimista on IPCC:n ja IPBES:in yhteisessä raportissa runsaasti esimerkkejä, muun muassa lajien elinympäristöjen ja hiilensidonnan kannalta keskeisten ekosysteemien, kuten metsien, kosteikkojen ja ruohomaiden suojelu ja ennallistaminen, kestävien maa- ja metsätalousmenetelmien edistäminen ja ympäristölle haitallisten tukien karsiminen.
Glasgow’ssa saavutettu yli sadan valtiojohtajan sopu siitä, että metsäkato pysäytetään vuoteen 2030 mennessä on yksi askel eteenpäin. Ikävä tosiasia on kuitenkin, että edellistä vastaavaa tavoitetta ei saavutettu. Siksi on syytä olla tarkkana, että nyt tehdyt lupaukset todella lunastetaan. Tämä koskee myös Euroopan unionia. Komission esityksessä EU:n aiheuttaman globaalin metsäkadon pysäyttämiseksi on merkittäviä porsaanreikiä esityksen kattamien tuotteiden ja luontotyyppien osalta.
Jotta EU voi aidosti olla luonto- ja ilmastopolitiikan globaali johtaja, sen omien toimien on oltava johdonmukaisesti tässä linjassa.
Ville Niinistö
Kuva Jan van de Vel © Euroopan unioni, lähde EP
