Emma Rosina Heikel syntyi Kaskisissa vuonna 1842 ja kuoli perheettömänä Helsingissä vuonna 1929. Hänen vanhempansa olivat Carl Johan Heikel (k. 1850) ja Kristina Elisabet Dobbin. Isä ehti toimia tyttären syntymän jälkeen pormestarina Kokkolassa sekä pormestarina ja laamannina Oulussa. Perheen pojista vanhempi, John Edvard (s. 1834), oli Vaasan hovioikeuden hovioikeudenneuvos ja nuorempi, Emil, (k. 1872), valmistui lääketieteen kandidaatiksi ennen varhaista kuolemaansa.
Rosina Heikel kävi koulua Pietarsaaressa, Vaasassa ja Helsingissä sekä Porvoon naisopistossa. Jo kouluikäisenä hän haaveili perheen poikien ja tyttärien yhtäläisestä asemasta ja mahdollisuudesta seurata kutsumustaan sukupuolesta riippumatta. Hän päättikin mielessään jo vuonna 1862, että hän opiskelee lääkäriksi.
Sairasvoimistelija, kätilö ja lääketieteen opiskelija
Koulunsa päätettyään Heikel matkusti Tukholmaan, missä hän suoritti vuosina 1865-1866 voimistelukurssin Gymnastiska Centralinstitutissa ja valmistui sairasvoimistelijaksi. Opintoihin sisältyi myös anatomiaa ja fysiologiaa. Sen jälkeen Heikel palveli vuonna 1867 Helsingin yleisen sairaalan synnytys- ja kätilöoppilaitoksella ja suoritti siellä kätilökurssin. Kätilön ammattia ei pidetty tuolloin vielä soveliaana sivistyneistöön kuuluvalle naiselle, mutta lääketiedettä opiskelleen veljen rohkaisu helpotti päätöksen tekoa.
Heikel matkusti jälleen syksyllä 1869 Tukholmaan, missä hän otti yksityisopetusta luonnontieteissä. Hän jatkoi myös Gymnastiska Centralinstitutissa anatomisia leikkelyharjoituksia, jotka kiinnostivat häntä kovasti. Heikel palasi vuonna 1870 Helsinkiin aloittaakseen lääketieteen opinnot. Naisilla ei ollut silloin vielä yleistä oikeutta opiskella yliopistossa, mutta vuodesta 1871 alkaen ne naiset, jotka halusivat lääkärin ammattiin, oikeutettiin saamaan opetusta lääketieteellisessä tiedekunnassa yliopiston kirjoissa olematta.
Heikel kuunteli yliopistossa lääketieteen luentoja ja otti osaa kandidaatin tutkintoon vaadittaviin käytännön harjoituksiin. Työskentely miesten rinnalla oli anatomian laitoksella naiselle kaikkein hankalinta, vaikka juuri tuo oppiaine oli ollut hänen erityisen harrastuksensa kohteena. Heikel suoritti vuonna 1873 lääketieteen kandidaatin tutkintoon vaadittavat tentit yksityisesti asianomaisille professoreille. Lääketieteen lisensiaatin tutkintoon vaadittavat kuulustelut hän suoritti vuonna 1878, jolloin hän valmistui lääkäriksi ensimmäisenä naisena Suomessa ja Pohjoismaissa.
Kutsu Suomen Lääkäriseuran jäseneksi vuonna 1884
Naissivistyksen ystävät perustivat jo vuonna 1878 Helsingin yliopistoon stipendirahaston ”Rosina Heikels stipendium”, josta jaettiin hänen muistonsa säilyttämiseksi apurahoja naispuolisille lääketieteen opiskelijoille. Heikelillä ei ollut naisena mahdollisuuksia tulla laillistetuksi lääkäriksi, mutta hänelle myönnettiin anomuksesta ”venia practicandi”, rajoitettu toimilupa. Hän ei voinut myöskään päästä Finska Läkaresällskapetin (Suomen Lääkäriseura) jäseneksi automaattisesti ilman laillistamista, mutta seura kutsui kuitenkin hänet jäsenekseen vuonna 1884.
Heikel oleskeli vuodesta 1878 lähtien Tanskassa ja Ruotsissa. Vaasan kaupungin asukkaat ehdottivat vuonna 1882 kaupunginvaltuustolle naispuolisen kaupunginlääkärin viran perustamista, mutta hanke ei toteutunut.
Heikel muutti vuonna 1883 Helsinkiin, sillä hänet oli kutsuttu sinne erityisesti perustettuun naispuolisen aluelääkärin virkaan. Hän hoiti sitä vuosina 1883-1901 ja sen jälkeenkin hän piti vielä yksityistä vastaanottoa vuoteen 1906 asti. Useilla tahoilla vallinneista epäluuloista huolimatta hänelle muodostui laaja potilaspiiri ja hän nautti potilaiden suurta luottamusta.
Hän osallistui myös yhteiskunnalliseen toimintaan vapaaehtoisjärjestöjen piirissä. Hän oli vuonna 1887 perustamassa yhdistystä Sokeain Ystävät ja hän oli myös sen väliaikaisen hallituksen jäsen. Samoin hän oli vuonna 1889 perustetun Raajarikkoisten Auttamisyhdistyksen hallituksen varajäsen vuosina 1890-1893. Heikel oli vuonna 1887 mukana perustamassa Uskonvapaus- ja suvaitsevaisuusyhdistystä, mutta tämä hanke ei kuitenkaan toteutunut kirkollisten piirien vastustuksen vuoksi.
Heikelin aloitteesta perustettiin Ruotsissa toimineen Fredrika Bremer -Förbundetin esimerkin mukaisesti vuonna 1885 Konkordiaförbundet (Konkordialiitto) naisstipendien jakamista varten. Kun vuonna 1884 perustettu keskusyhdistys, Suomen Naisyhdistys jakautui vuonna 1892 kahtia, oli Heikel perustamassa yhdistystä Unioni, Naisasialiitto Suomessa. Hän osallistui 1800-luvun lopulla julkisesti myös keskusteluun prostituutiosta ja naiskysymyksestä.
Lähde: Forsius Arno; Ihmisiä lääketieteen historiassa, 2001. Kustantaja Suomen Lääkäriliitto.
Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1997:11:1361
