Moni työntekijä on hämmentynyt yhteiskunnallisesta keskustelusta, jossa yli 55-vuotiaista työntekijöistä puhutaan ikääntyneinä – jopa ikäihmiset on tässä yhteydessä mainittu.
Lainsäädännön määritelmän mukaan ikääntyneellä väestöllä tarkoitetaan vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevaa väestöä. Tilastollisesti Suomessa ikääntyneiksi luokitellaan usein 65 vuotta täyttäneet henkilöt. Toimintakykyyn perustuvan ikääntymiskäsityksen mukaan vanhuuden määritellään alkavan vasta 75 vuoden iässä. Kuitenkin vain joka kolmas 70–74-vuotias kokee itsensä vanhaksi.
Nyt olemme kuitenkin päätyneet yhteiskunnalliseen keskusteluun, jossa käytettävät termit antavat ymmärtää, että työntekijä ei olisi 55 vuotta täytettyään työkykyinen tai osaava. Tämä ei tue työurien pidentämisen tavoitetta. Yli 55-vuotias tuskin mieltää olevansa ikääntynyt, eivätkä myöskään hänen nuoremmat kollegansa koe näin. Itseasiassa myöskään tilastot eivät tätä tunnista.
Yli 55-vuotiaat ovat koulutetumpia ja työllistyvät paremmin kuin aikaisemmin. Psyykkinen oireilu ja stressi on yli 55-vuotiailla vähäisempää kuin nuorilla, eivätkä erot fyysisissä vaivoissakaan ole suuria. Sairauspoissaolot ovat alle 35-vuotiailla selvästi yleisempiä kuin yli 55-vuotiailla. Vanhemmat työntekijät ovat motivoituneita työhönsä ja työhön on myös mahdollisuus paneutua enemmän kuin esimerkiksi ruuhkavuosien keskellä.
Nyt olisi aika lopettaa käsitteen ikääntynyt käyttö, kun puhutaan työikäisistä. Tilastojen valossa yli 55-vuotias työntekijä vaikuttaa olevan mitä parhaimmassa työiässä. Nyt olisi aika muuttaa myös työelämässä vallitsevia asenteita ja ennakkoluuloja. Elävän elämän kokemukset samoin kuin tilastotiedot osoittavat ne vääriksi.
Yli 55-vuotiaiden työllisyyden parantamista koskeva keskustelu keskittyy pitkälti ikäryhmää koskeviin työttömyysetuuksiin. Työurien pidentäminen ei kuitenkaan onnistu pelkästään etuusmuutoksia tekemällä. Tarvitsemme muutosta työelämän asenteisiin, mutta myös toimia, jotka tukevat työkykyä ja työmarkkinakelpoisuutta työuran loppupäässä. Yli 55-vuotiaiden uudelleen työllistymisen mahdollisuudet ovat valitettavan heikot. Huomiota täytyy kiinnittää siihen, miten voitaisiin estää, että ikäryhmään kuuluvat siirtyvät työvoiman ulkopuolelle. Tämä tarkoittaa panostuksia osaamisen ylläpitämiseen sekä ennakoivasti työuran aikana että erityisesti irtisanomistilanteissa uudelleen työllistymisen nopeuttamiseksi.
Työuran jatkaminen ei myöskään onnistu, jollei työkyvystä pidetä huolta. Työelämä koetaan kuormittavammaksi kuin aiemmin. Työelämä on muuttunut eikä kiirettä ja henkistä kuormitusta pysty havainnoimaan ja hallitsemaan yhtä helposti kuin työelämän fyysisiä kuormitustekijöitä. Henkinen kuormitus näkyy myös mielenterveyssyistä johtuvien työkyvyttömyyseläkkeiden määrän kasvuna. Tämä koskee nuorempiakin työntekijöitä. Työpaikoille tarvitaan välineitä ja käytäntöjä henkisen kuormituksen tunnistamiseksi ja sen vähentämiseksi.
Suomen työmarkkinat perustuvat vahvasti kokoaikatyöhön. Työssä ollaan joko kokopäiväisesti tai sitten ollaan työvoiman ulkopuolella. Toisin on esimerkiksi Ruotsissa, jossa selvästi suurempi osuus yli 55-vuotiaista tekee osa-aikatyötä. Ero Suomen ja Ruotsin yli 55-vuotiaiden työllisyydessä tasoittuu, kun osa-aikatyön yleisyys otetaan huomioon työllisyysasteessa, vaikka eroa Ruotsin hyväksi jää silloinkin.
Tutkimusten mukaan työaikajoustojen puute lisää halua varhaiseen eläkkeelle siirtymiseen. Työelämän joustojen avulla olisi mahdollista jatkaa työssä myös, vaikka työkyvyssä olisi haasteita. Jos yhteys työelämään ei katkea kokonaan, työssä jatkaminen on todennäköisempää. Työaikajoustojen myötä mahdollisuudet ja halukkuus jatkaa työskentelyä yli vanhuuseläkeiän lisääntyvät.
Osaaminen, työkyky ja työelämän joustot ovat pitkän työuran avaimia.
