Aikanaan oli edistysaskel, että naisen katsottiin ansaitsevan sivistystä, olkoonkin että korostettiin pikemmin kansakunnan edun näkökulmaa kuin naisen omaa etua. Suomessa tytöillä ja naisilla on ollut mahdollisuus kouluttautua ja hankkia itselleen ammatti ja sivistys jo pitkään. Siitä kiitos kuuluu muun muassa Minna Canthille, joka puolusti naisen sivistyksellisiä oikeuksia voimakkaasti. Hän tiesi ja nosti esiin, että ilman hyvää koulutusta on vaikea edetä elämässä. Niinpä hän edisti aktiivisesti suomenkielistä koulutusta ja tyttöjen mahdollisuutta käydä kouluja.
Ihmisyhteisön täytyy tukea jokaisen yksilöllistä identiteettiä ja omaehtoista toimintakykyä. Koulutuksella on sekä sosiaalistava koulutustehtävä että jokaista yksilöä emansipoiva eli täyteen ihmisyyteen ja toimintakykyyn vahvistava sivistystehtävä. On yhä aiheellista kysyä, tekeekö koulujärjestelmämme jälkimmäisen tehtävänsä riittävän hyvin tyttöjen ja naisten kohdalla.
Tästä huolimatta naisten asema uuden tiedon tuottajana ja heidän mahdollisuutensa hyötyä sivistyksestään taloudellisesti ovat edelleen rajatut. Opiskelijakunnan ja tutkinnon suorittaneiden naisvaltaisuudesta huolimatta vain kolmasosa professoreista on naisia.
Naiset suorittavat tunnollisesti opintonsa ja vielä vähän päälle, mutta eikö meillä naisilla ole rohkeutta lunastaa osaamisemme taloudellisia ja yhteiskunnallisia lupauksia? Minne naiset katoavat?
Sukupuoleen liittyvät koulutuserot tasoittuvat tiedosta huolimatta valitettavan hitaasti. Omilla valinnoillamme on suuri vaikutus lapsiimme. Tutkimusten mukaan naisen matala koulutustaso vaikuttaa lasten – erityisesti tytärten – kouluttautumiseen enemmän kuin isän koulutustaso. Meidän naisten tulee pohtia valintojamme laajemmin kuin omasta näkökulmasta, sillä samalla annamme malleja.
Vaikuttaa siltä, että nainen edelleen hankkii ja kuluttaa sivistystä enemmän ja mieluummin kuin mies. Liian monelta naiselta kuitenkin puuttuu vahvuutta toimia, luoda uutta ja muuttaa yhteiskuntaa tiedon, osaamisen ja ymmärryksen avulla. Yleissivistys ei siis muutu täysimääräisesti omaehtoiseksi, kriittiseksi ajatteluksi ja toiminnaksi. Myös meidän aikakautemme naisten tulisi jäädä historiaan naisten aseman ja maailman aktiivisina parantajina, eikä ainoastaan kanssasisarten työn hedelmien nauttijoina.
Eri tehtäviin sivistyksen kentässä on saatava enemmän naisia monenlaisista taustoista toimijoiksi ja vaikuttajiksi. Vastustetaan ajatusta tyttöjen ja naisten ”luontaisista” rooleista kaikissa yhteyksissä, kuten keskusteltaessa lukiolaisten ainevalinnoista tai jatko-opintoihin suuntautumisesta. Naisjohtajien osuus ei ole irrallinen yhteiskunnallinen kysymys vaan liittyy siihen, näemmekö ja tunnustammeko yksilön mahdollisuudet katsomatta hänen sukupuoleensa.
Matkan kohti sivistyksen tasa-arvoa pitää jatkua, jotta naiset voivat muuttaa yhteisöjä ja yhteiskuntaa omalla erityislaatuisella ja ei-erityislaatuisella tavallaan. Aivan kuin miehet.