Blogit

Asiantuntijat äänessä. Akavan asiantuntijoiden blogikirjoituksia ajankohtaisista yhteiskunnallisista asioista. Myös kirjoittajavieraita esim. Akavan liitoista ja muista sidosrymistä.

Miika Sahamies

Vammaisten oikeudet turvattava poikkeusoloissakin

Koronapandemian leviäminen ympäri maailman on tuonut suurta epävarmuutta. Erilaisissa skenaarioissa pohditaan vaihtoehtoja, joissa koronavirus jyllää huhti–kesäkuussa, mutta se saadaan vähitellen kuriin sen jälkeen. Koronakriisin ratkaisemiseksi tarvitaan kollektiivisia toimia sekä erityisen haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten auttamista. Monet vammaiset henkilöt tarvitsevat kaikissa oloissa toisen henkilön apua sekä palveluita ja tukitoimia päivittäin.

15.4.2020
Lue lisää
Elina Sojonen

Korkeakoulujen digiloikalla on hintansa

Koronakriisi sysäsi suomalaisen koulutusjärjestelmän ennennäkemättömään digiloikkaan, kun opinnot kaikilla asteilla siirtyivät verkkoon olemattomalla varoitusajalla. On syytä kiittää kaikkia tämän muutoksen tekijöitä. Muutos palvelee korkeakoulutusta myös normaalioloissa.

8.4.2020
Lue lisää
Maria Jokinen

Opiskelija, onko sinulla jo oma plan B tai C?

Kukapa olisi uskonut kolme viikkoa sitten, että oma työpaikka on vaarassa tai että lähes kaikki rekrytoinnit on laitettu jäihin. Että Suomen rajat laitetaan kiinni ja Uusimaa eristetään muusta Suomesta. Elämme poikkeuksellista aikaa ja kaikki on normaalia epävarmempaa. 

31.3.2020
Lue lisää
Emmi Venäläinen

Opiskelijavalinnoissa varmistettava hakijoiden ja henkilöstön turvallisuus

Abiturientti voi huokaista hetkeksi. Kevään ylioppilaskirjoitukset onnistuttiin saattamaan päätökseen, vaikka koronavirus kiristi aikataulua. Ylioppilaskokeiden tiivistetty aikataulu aiheutti monelle ylioppilaskokelaalle ymmärrettävästi ylimääräistä stressiä ja ahdistusta. Tärkeintä on kuitenkin, että mahdollisimman moni valmistuu aikataulussa ja pääsee hakemaan korkeakouluun haluamalleen alalle.

31.3.2020
Lue lisää
Markus Penttinen

Korona vei myös EU:n kriisiin – edessä lamautuminen vai vielä vahvempi Eurooppa?

Uuden ajan kulkutautikriisi, josta tutkijat ovat jo pitkään varoittaneet, on käsillä. Myös Euroopan unioni on saanut kokea sen kovan kaavan kautta. Kuka olisi vaikkapa kaksi kuukautta sitten uskonut, että rajat suljetaan, sisämarkkinat rikotaan ja jäsenmaat ovat kukin käpertyneenä siilipuolustukseen. Ikään kuin brexit-virus olisi tartuttanut kaikki 27 jäsenmaata.

25.3.2020
Lue lisää
Anu Tuovinen

Akavalta monia ehdotuksia yksinyrittäjien tukemiseksi

Yritysten toimintamahdollisuudet ovat muuttuneet rajusti ja äkillisesti koronaviruksen vuoksi. Vaikutus näkyy yritysten toiminnassa muun muassa häiriöinä toimitusketjuissa, rahoitusvaikeuksina ja asiakaskatona. Talouden eri toimijat, kuten pankit, verottaja, rahoittajat, työmarkkinajärjestöt ja työeläkelaitokset sekä kunnat ovat osoittaneet yhteiskuntavastuuta ja tulleet yrittäjien ja työntekijöiden tueksi.

24.3.2020
Lue lisää
Yksityisyyden yleiskatsaus
Akava
Toiminnalliset evästeet

Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.

Kävijämittaus ja analytiikka

This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.

Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.