Emmi Venäläinen

Koulutustason nosto vaatii yhteistä tahtoa

Elämme kutkuttavaa aikaa vaalien ja hallitusneuvotteluiden välissä. Medioissa pyörivät puolueiden kynnyskysymykset ja ehdot hallitusyhteistyölle. Vaaleissa puhutusta kerrotaan pidettävän tiukasti kiinni, eikä kukaan lähde hallitukseen muilla kuin omilla ehdoillaan.

20.4.2023
Lue lisää
Emmi Venäläinen

Nostetaan Suomen koulutustaso taas kansainväliseen kärkeen

Kansallinen itsetuntomme koulutuksen mallimaana on viime aikoina kokenut kolauksia. Suomalaisten lasten PISA-tulokset ovat heikentyneet jo toistakymmentä vuotta ja tuoreessa OECD-maiden vertailussa sijoitumme työikäisten koulutustasossa keskivälille. Ennen verrokkimaitamme olivat Yhdysvallat ja Etelä-Korea, nyt Chile ja Turkki.

6.10.2022
Lue lisää
Emmi Venäläinen

Korkea osaaminen on valttia työmarkkinoilla

Vastavalmistuneiden työttömyys on koko mittaushistorian alimmalla tasolla. Jokainen työtön vastavalmistunut on yksi työtön liikaa, mutta hyvästä tilanteesta on silti syytä olla iloinen. Työmarkkinat vetävät, yritykset investoivat ja rekrytoivat.

29.8.2022
Lue lisää
Emmi Venäläinen

Korkeakoulutuksen hajauttaminen vie väärään suuntaan

Suomea piinaa kova osaajapula. Yritysten kasvu vaarantuu, töihin ei löydy tekijöitä. Saman viestin kohtaa, kysyipä mistä päin Suomea hyvänsä.

10.1.2022
Lue lisää
Emmi Venäläinen

Osaamisen tarve ei vähene, vaikka ikäluokat pienenevät

Koulutus on paras suoja työllisyyden ja osallisuuden turvaamiseksi. Olemme kuitenkin uudenlaisen haasteen edessä 2030- ja 2040-luvuilla: ikäluokat pienenevät ja etenkin korkeasti koulutettu väestö keskittyy voimakkaasti suurten kaupunkiseutujen ympärille. Tämä käy ilmi Sitran väestörakennetta ja koulutusta koskevasta selvityksestä.

18.9.2020
Lue lisää
Emmi Venäläinen

Opiskelijavalinnoissa varmistettava hakijoiden ja henkilöstön turvallisuus

Abiturientti voi huokaista hetkeksi. Kevään ylioppilaskirjoitukset onnistuttiin saattamaan päätökseen, vaikka koronavirus kiristi aikataulua. Ylioppilaskokeiden tiivistetty aikataulu aiheutti monelle ylioppilaskokelaalle ymmärrettävästi ylimääräistä stressiä ja ahdistusta. Tärkeintä on kuitenkin, että mahdollisimman moni valmistuu aikataulussa ja pääsee hakemaan korkeakouluun haluamalleen alalle.

31.3.2020
Lue lisää