Opiskelija, onko sinulla jo oma plan B tai C?

Kukapa olisi uskonut kolme viikkoa sitten, että oma työpaikka on vaarassa tai että lähes kaikki rekrytoinnit on laitettu jäihin. Että Suomen rajat laitetaan kiinni ja Uusimaa eristetään muusta Suomesta. Elämme poikkeuksellista aikaa ja kaikki on normaalia epävarmempaa. 

31.3.2020

Juuri tällaisina aikoina tarvitaan toivoa tulevasta. Tietoa, että nyt ovat vaikeat ajat edessä, mutta kun tästä selvitään, meillä menee paljon paremmin. Juuri nyt on hyvä miettiä erilaisia vaihtoehtoja siltä varalta, että oma työtilanne saattaa muuttua. Vaihtoehdot auttavat silloin, jos kohdallesi osuu lomautus kesätöistä, kesätyö peruuntuu tai keikkaluontoiset työt loppuvat.

Opintoja voi edistää avoimessa korkeakoulussa

Nyt kannattaa todella edistää opintojaan. Nimittäin jos jotain opimme vuonna 2008 alkaneesta finanssikriisistä, se on, että korkeakoulutus suojaa työttömyydeltä. Kesä voi olla esimerkiksi mahdollisuus saada vihdoinkin se lopputyö valmiiksi.  Useat korkeakoulut tarjoavat verkossa kurssejaan maksuttomasti.

Campusonline.fi on Suomen ammattikorkeakoulujen yhteinen digitaalinen opintotarjontaportaali, joka kokoaa yhteen yli 20 ammattikorkeakoulun verkko-opintojaksot. Opintojaksot ovat maksuttomia ammattikorkeakoulujen läsnä oleville tutkinto-opiskelijoille ja avoimen ammattikorkeakoulun polkuopiskelijoille. Opintoja voivat suorittaa maksuttomasti myös vaihto-opiskelijat.

Myös avoimet yliopistot tukevat tutkinto-opintojen etenemistä maksuttomin opinnoin. Osa avointen yliopistojen kevään ja kesän 2020 etäopetustarjonnasta tarjotaan maksutta kaikkien yliopistojen tutkinto-opiskelijoiden käyttöön. Suomen avoimet yliopistot tarjoavat näin tukensa tutkinto-opiskelijoille poikkeustilanteessa, jossa yliopistojen lähiopetus on keskeytetty.  Valtakunnallinen opetustarjonta on koottu osoitteeseen
https://www.avoin.jyu.fi/fi/opintotarjonta/avoimet-yliopistot/opinnot .

Tilanne vaatii myös korkeakouluilta joustoa ja kykyä sopeutua tilanteeseen unohtamatta kuitenkaan laatua. Korkeakouluilla on siis todellinen mahdollisuus ottaa digiloikka. Verkossa tarjottavaa opetusta ja sisältöjä on myös aktiivisesti lisättävä. Opiskelijoiden on voitava suorittaa tutkintovaatimusten mukaisia, pakollisia kursseja ja tutkintojen on voitava edetä poikkeustilasta huolimatta.

 

Et ole yksin  – me autamme sinua

Toimeentulosta stressaaminen on henkisesti raskasta ja siksi kannattaakin muistaa, ettet ole yksin tilanteesi kanssa. Akavan liitot ja mekin Akavan opiskelijoissa ja Akavassa tunnemme opiskelijoiden tilanteen ja haluamme auttaa. Liittojen tarjoama uraneuvonta ja juristipalvelut jatkuvat.

Tässä ajassa tarvitaan armollisuutta itseään kohtaan, mutta armollisuutta tarvitaan myös Kelalta opintososiaalisten ja TE-toimistoilta työttömyysetuuksien maksatuksessa. Meillä ei ole varaa siihen, että ihmiset tippuvat yhteiskunnan suojaverkon läpi.

Meitä opiskelijoita on monenlaisia. Perheellisiä, fukseja, lopputyötä tai väitöskirjaa tekeviä, täysipäiväisesti töissä käyviä tai keikkaa tekeviä ja kaikkea siltä väliltä. Siksi yksi ratkaisu ei sovi kaikille ja siksi tarvitaan joustoa Kelalta opintotukikuukausien määrässä sekä opintojen edistymisen valvonnassa sekä TE-toimistoilta yhteistä käytännettä siitä, miten päätoimisesti työssäkäyvää opiskelijaa tuetaan.

Kela on lisännyt joustoja kriisitilanteessa. Niitä pitää jatkaa riittävän pitkään. On tärkeää, että joustot kattavat koko kauden, johon koronakriisin vaikutukset ulottuvat. Vaihtoehtoisesti voidaan säätää määräaikainen lainmuutos siitä, että vuoden 2020 kesäkuukaudet eivät kerrytä opintotukikuukausien enimmäisaikaa. Näemme myös Akavan opiskelijoissa, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan ulottamista opiskelijoihin tietyin ehdoin pitäisi tarkastella. Opiskelun ja työnteon rajat hämärtyvät jatkuvasti, joten järjestelmääkin olisi aika nykyaikaistaa.

Nyt tarvitsemme toivoa ja kaikkia mukaan, että pääsemme tästä kriisistä yli mahdollisimman kuivin jaloin. Me Akavassa ja Akavan opiskelijoissa uskomme korkeakoulutukseen ja korkeakouluopiskelijoihin. Ei lannistuta, vaan mennään yhdessä tuulta päin, tietysti kotoa käsin.

 

Lisätietoja:

Lue lisää aiheesta